— Kerroit minulle jotakin keksinnöstäsi, hän lausui tuijottaen haaveksivasti kattoon;… tuntuu varmaankin ihanalta, kun on keksinyt koneen, josta kellään ei ole aavistustakaan. Kunhan ei vain kukaan voisi tehdä sitä kelpaamattomaksi. Sinä sanoit, että…
— Oo, ole huoleti, mies keskeytti hänet vilkkaasti ja näytti olevan ylpeä hänen osottamastaan harrastuksesta… Niin kauan kuin kukaan ei tunne aparaattiani, ei kellään ole edellytyksiä suojella itseään sen vaikutuksilta.
— Mutta voiko siltä sitten suojella itsensä? vaimo kysyi. Hänen äänessään oli omituinen sointu, joka sai Ambroisen muistamaan Pekka Pleymin varoitusta.
— Voi kyllä, hän vastasi pitkäveteisesti. Koko merisodan teknikassa on keksintö toistaan vastassa. Nykyään koko maailma sanoo sukelluslaivaa tulevaisuuden aseeksi merellä. Se on hullu ajatus. Sillä sukelluslaiva on loppujen lopuksi kaikkein turvattomin ase. Yksi ainoa pikku keksintö tekee ne aivan arvottomiksi. Olemme nyt kehittyneet joka alalla niin pitkälle, että kohta ei ole sijaa kuin yhdelle ainoalle sota-aseelle: koneelle, joka voi kuljettaa laivaa sekä veden alla että ilmassa — sukellusvene ja ilmalaiva yhdistettyinä.
— Lentolaiva siis?
— Niin — jotakin sen tapaista. Se tulee, se tulee. Jos ei ennen, niin ensi sotaan, kunhan Venäjä ja Englanti joutuvat riitaan saaliinjaosta.
Edna tuskin kuuntelikaan häntä…
— Minä en ole huvitettu siitä, hän sanoi kärsimättömästi. Vaan ainoastaan sinusta ja sinun… Sinä pidät minua varmaan hirveän tyhmänä, koska et viitsi kertoa minulle mitään nerokkaasta keksinnöstäsi.
Hän ojensi kätensä ja veti Ambroisen luokseen. — Senkin häjy poika, hän kuiskasi.
Ambroise punastui mielenliikutuksesta.