— Parmentier'ta, nuori mies vastasi.
— Konttori avataan vasta klo 12, ja…
— Tuon terveisiä François'lta, Vilmart keskeytti äreästi…
Vanhus vilkastui heti. Virkkamatta sanaakaan, hän avasi portin.
Belgialainen astui sisään, ja portti sulkeutui hänen perästään. Hän tuli puolipimeään pihaan, joka teki yhtä puhtaan ja siistin vaikutuksen, kuin kaikki muukin tässä sievässä porvarillisessa talossa. Pihan toisella puolella näkyi matala rakennus, jonka katolla oli iso, paksu savupiippu. Rakennus näytti pajalta, ja Ambroise oli näkevinään sieltä tummanpunaisen valon. Portinvartija tallusteli sillä välin pihan poikki ja avasi erään oven.
— Olkaa hyvä, vanhus lausui ystävällisesti. Tapaatte herra Parmentier'n, kun menette toisesta vasemmanpuolisesta ovesta. Koputtakaa kolme kertaa — nopeasti peräkkäin!
Belgialainen seurasi hänen neuvoaan, ja voimakas ääni huusi huoneesta: astukaa sisään! Tämäkin ovi näytti olevan erittäin lujaa ainetta. Se kääntyi saranoillaan, omituisesti kohisten.
Ambroise tuli suureen, puolipimeään huoneeseen. Se oli puoleksi sali, puoleksi konttori.
Toisella seinällä oli suunnaton tammipöytä ynnä suuri hyllykaappi. Pöydän ääressä istui pieni leveäharteinen mies, jolla oli pitkä taiteilijatukka. Hänellä oli harvinaisen sievä taiteilijapää ja voimakas, pitkä leuka ilmaisi siinä piilevän ominaisen ja jyrkän umpimielisyyden ja tahdonvoiman.
Mies nousi hitaasti ja vaivalloisesti. Hän ontui hieman, astuessaan vierastaan vastaan.