— Ovat. Ne ovat käsilaukussani. Se on minun ainoa omaisuuteni tätä nykyä. Jos meillä nyt olisi ollut panssarilaiva, olisimme voineet laittaa ne siihen…
— Panssarilaiva?
— Niin, taikka torpedovene.
— Torpedovene?… No, eikö muuta? Saamas' pitää, poikani, jos vain maltat odottaa vuorokauden.
Vilmart nauroi.
Mutta nauru pysähtyi hänen kurkkuunsa. Hän luki noitten kahden miehen kasvoilta jotakin, joka sai hänen miettimään asiaa.
— Torpedovenekö? hän kysyi.
Dick Anstey astui hänen eteensä.
— Niin, toisen luokan torpedovene, jossa on 40 miestä ja jolla on 25 solmun vauhti. Rakennettu Zeebrüggessä Saksan hallitukselle. Se on huomenna iltapäivällä meidän.