— Ei ole helppo tietää, salapoliisi sanoi kierrellen… Mutta kyllä me teidät suojelemme.
— Ettekö voi selittää minulle?
— Ei ole mitään selitettävää. Tiedän vain yhden asian varmasti, ja se on, että Ambroise Vilmart ei ole Lontoossa. Olemme lähettäneet salapoliisin Ranskaan. Se on sukkela mies. Hänen nimensä on Jones — Olaf Jones. Hän sähköttää minulle, että Ambroise Vilmart on nähty Boulognen lähellä kävelemässä maankiertäjänä. Hän aikoo kai päästä sopivassa tilaisuudessa poikki Kanavan. Mutta me olemme varuillamme. Teillä ei siis toistaiseksi ole mitään pelättävää Ambroise Vilmartin suhteen.
— Mutta matkalaukkujen varastaminen, kukkavihko ja kortti, joka on kädessänne?
Burns pudisti päätään.
— Hai-kalat eivät ole vielä kuolleet, neiti. Se rosvojoukko, jonka seuraan te jouduitte, oli hyvin vaarallinen ja hyvin mahtava. Sillä on asiamiehiä kaikkialla, ehkäpä poliisilaitoksessakin. Mistä me tiedämme?… Se on vain varmaa, että monet monituiset kerrat olemme todenneet, että vihollisemme tuntevat asioita, joitten me olemme uskoneet olevan kätketyt Scotland Yardin seinien sisäpuolelle… Mitä sitten on uskottava?… Ja mitä tähän korttiin tulee, niin näyttää se kyllä viattomalta. Siinä sanotaan vain:
"Ihaillen kauniita sääriänne.
Tois-kätinen."
Edna Lyall hyppäsi pystyyn tuoliltaan.
— Minä tiedän, kuka se on, hän huudahti. Se on yksi hai-kaloista. Hänen nimensä oli Dick Anstey… Olen hukassa…