Mutta Edna Lyall ei ollut suonut monen miehen katsoa sydämeensä. Hän malttoi nopeasti mielensä ja viittasi kukkavihkoon.
— Se on vaarallinen, hän virkkoi. Ruusuista tehty pääkallo. Se on uhkaus vihollisiltani.
Burns katseli tarkasti kukkavihkoa, pidellen sitä tutkivasti käsissään.
— Se on varmaan verrattain viaton, hän sanoi, mutta hänen huolestunut ilmeensä puhui toista kieltä. Noissa ruusuissa ei kuitenkaan näyttänyt piilevän mitään salaperäistä. Burns repi ne armottomasti hajalleen. Hänen päästyään aivan pohjaan asti, putosi siitä lattialle kultareunainen kortti.
Burns otti sen ylös.
— Sepä omituista, hän sanoi.
— Mitä siinä on? miss Lyall kysyi jännityksellä. Kuka on lähettänyt tuon kamalan kukkavihkon?
Burns katsoi ylös. Hänen katseensa lenteli pitkin tuota pientä huonetta. Hän ikäänkuin pelkäsi, että joku olisi kätkeytynyt näyttelijättären leninkien väliin. Katsoipa hän sohvan aitakin, olisiko joku piilottautunut sinne.
— Ei voi olla kyllin varovainen, hän virkkoi, rypistellen korttia sormiensa välissä.
— Onko vaara uhkaamassa?