Auto pysähtyi silmänräpäyksessä, ja ohjaustangossa ollut mies hyppäsi ulos. Mutta hän myöhästyi.
Oli aivan kuin petoeläin olisi heittäytynyt autoon. Siinä olennossa ei ollut mitään inhimillistä, joka syöksyi jäykin, kuolonkauhuisin katsein kohtaloaan odottavan nuoren naisen kimppuun. Nainen näki silmiensä edessä kasvavan kymmenen valtaista käyrää kynttä. Ja korisevan mörinän säestyksellä ne tarttuivat hänen kaulaansa. Hänet nostettiin vaunusta ja viskattiin tielle, aivan katuojaan. Ja tuo ihmispeto vieri hänen perästään, puristaen hirmuiset sormensa hänen kurkkunsa ympäri.
Seuraavassa silmänräpäyksessä Ralph Burns oli kulkurin kimpussa, mutta liian myöhään. Kuolevan naisen kaulassa oli kymmenen syvää, veristä jälkeä, ja hänen sammuvista silmistään kuvastui ääretön pelko. Edna Lyall koetti nousta, mutta hänen päivänsä olivat päättyneet…
— Missä olen? hän kysyi raukeasti.
— Hounslow'ssa, Burns vastasi koneellisesti.
Silloin näyttelijätär ummisti silmänsä. Hän oli palannut takaisin omaan alkuperäänsä. Täältä hän oli tullut. Syvältä Hounslow'n katuojasta hän oli kohonnut suurkaupungin elämään kuin komea, myrkyllinen kukka. Ja nyt kuolema saavutti hänet samassa katuojassa, jossa hän lapsena oli piehtaroinut.
Burns nousi seisomaan. Verisuonet hänen otsassaan ja kaulassaan olivat pullistuneet, hänen kääntyessään murhaajaan.
Kuului laukaus. Ja hän näki virkatoverinsa Olaf Jonesin seisomassa savuava revolveri kädessä kulkurin päällä, joka makasi auton pyörän vieressä, ohimo kuulan lävistämänä.
Burnsilla oli raivoisa huudahdus huulilla.
— Miksikä ammuit hänet? hän kysyi kiivaasti… Etkö tiedä, että meidän on käsketty vangita heidät elävinä?