VIII.
VIIMEISESSÄ HETKESSÄ.
Pierre Cottet oli ennen nähnyt monta kuollutta, mutta ei yhtään inhottavampaa kuin tämä irvistävä susi, joka roikkui silmät selällään ja keltainen hammasrivi loistaen. — Häntä inhotti kajota tuohon ruumiiseen, joka oli jo kylmä ja kankea. Mutta hän rohkaisi kuitenkin mielensä ja leikkasi nuoran poikki. Ei ollut vara hukata aikaa, jos ei mieli päästää murhaajia karkuun. Pimeää satamakatua pitkin tuli hiipien auto, jonka sivulyhdyt olivat sammuksissa. — Cottet huusi sen pysähtymään ja kantoi ruumiin vaunuun. Ohjaaja katsoi ihmeissään poliisia ja tämän taakkaa. Mutta hän tunsi Cottet'n ja ajoi käskyjä odottamatta poliisikamariin. Muutamia minuutteja myöhemmin salapoliisi seisoi puhelimessa, parin konstaapelin kantaessa ruumista tarkastushuoneeseen, missä laskivat sen pöydälle. — Cottet soitti ensin sataman suulla olevalle tullivartijalle.
— Onko sieltä kulkenut mitään alusta viime puolen tunnin aikana? hän kysyi palvelusvuorolla olevalta tullimieheltä.
— Eräs kalastajalaiva, kuului vastaus.
— Onko se laiturissa?
— Se lähti viisi minuuttia sitten.
Cottet oli vähällä kirota.
— Onko satamassa jotakin torpedovenettä? hän jatkoi.
— On, kaksi. Ja N:ossa 24 on höyry päällä. Mutta…