Salapoliisi ei tahtonut kuulla enempää. Hän sulki puhelimen voitokkaasti hymyillen ja riensi autoon.
— Tiedättekö, missä torpedoveneet sijaitsevat? hän kysyi ohjaajalta.
— Tiedän kyllä, tämä vastasi. Pääsette sinne muutamassa minuutissa.
— Ajakaa, niinkuin piru olisi kintereillä, Cottet kiljasi.
Ja mies teki parastaan. Raskas auto kiipesi ensin kaunista kävelytietä ja kiiti sitten kurjia katuja myöten alas ulkosatamaan.
Siellä oli pilkkosen pimeä. Mutta Cottet'n ilveksensilmät näkivät kipunat kahdesta savupiipusta aivan laiturin luona. Se oli II luokan torpedovene, jonka oli määrä lähteä yövartioon. Kaikki sen lyhdyt olivat sammuksissa, ja se oli jo poistunut muutamia metrejä laiturista saadakseen potkureilleen vapaata tilaa.
— Seis, Cottet huusi, heiluttaen sähkölamppuaan.
— Kuka piru te olette? kuului nuori ääni kysyvän torpedoveneen kannelta. Onko teillä jotakin määräystä?
Cottet puri huultaan.
— Ottakaa minut laivaan, hän huusi. Kysymyksessä on asia, josta saatte iloita. Joka minuutti on kallis.