— Sikäli kuin olen käsittänyt, mr Burns, ministeri jatkoi samalla äänellä, olette te varsin vaarallisessa asemassa. Olette toisin sanoin metsästämässä anarkisteja täällä Lontoossa.
— Me emme pääse vanhenemaan sillä alalla, Burns sanoi levollisesti. Mutta onhan se sitä, mitä sanomalehtimies sanoo jännittäväksi ja hauskaksi. Ei ole pitkiä aikoja pomminräjähdysten ja revolverinlaukausten välillä. Mutta nykyisinhän ihmiset ovat sangen mukiinmeneviä.
— Te tunnette heidät siis hyvin? ministeri kysyi innostuneena.
— Tunnen, Burns vastasi. Ei niissä ole monta, joka ei olisi minulla kiikarissa. Mutta nyt…
Churchill kumartui äkkiä innostuneena eteenpäin.
— Nyt, te sanoitte… on juuri tällä hetkellä heikäläisten keskuudessa poikkeuksellinen olotila?
— Niin…
— Kuinka niin?
— Kun viime aikoina ei ole ollut mitään työtä, niin voihan siihen olla se syynä. Europan joukkomurhat kai myöskin vaikuttavat osaltaan, että nuo herrat tuntevat olevansa tarpeettomia. Mutta…
— Kuulkaahan, Burns, ministeri sanoi, äkkiä muuttaen äänensä, leirissä ei ole niinkään hiljaista, kuin poliisi luulee. Ja sen tähden olen kutsunut teidät tänne. Teidän täytyy auttaa meitä eräässä asiassa, joka oikeastaan ei kuulu Scotland Yardille, mutta kuitenkin koskee Englannin etuja tuntuvassa määrässä.