— Minä käsken tuoda nuoran, hän sanoi kuivasti. Missä te asutte? Ja milloinka käymme toimeen?
— Ei ole vara hukata aikaa. Saatuani puoli pulloa olutta ja hiukan voileipää, olen valmis tarttumaan asiaan.
Miehet pysähtyivät "Grand Hotel'in" eteen. Burns vuokrasi siitä huoneen ja sai riittävän määrän olutta.
Sinne tuotiin myöskin se ohut manillanuoran pätkä, jolla Jerôme-vaari oli surmattu.
Burns tutki nuoran hyvin tarkkaan. Hän leikkasi siitä palasen ja vertasi sitä useihin malleihin, joita hänellä oli matkalaukussaan.
— Se on englantilaista tekoa, hän sanoi. Hienompaa manillaa ei ole kaupassa. Katsokaa, kuinka se on hienoa ja notkeaa — niin ohkaista ja niin vahvaa, että voisi kannattaa elefantin. Minä tunnen lajin. Oletteko kuullut puhuttavan Joe Simpsonista?… Ettekö?… Hän oli sen kansainvälisen liigan jäseniä, jonka johtajaa me turhaan olemme monet vuodet etsineet.
Tuon Simpsonin otin kiinni juuri silloin, kun hän oli surmannut erään englantilaisen salapoliisin, joka valepuvussa oli päässyt pujahtamaan anarkistien joukkoon. Me luulimme saavamme puserretuksi Simpsonilta totuuden, sen totuuden, joka epäilemättä johtaisi meidät Jaap van Huysmanniin ja siihen suureen Tuntemattomaan. Mutta suunnitelmamme ei onnistunut. Kun meidän seuraavana aamuna piti noutaa anarkisti vankilasta, oli hän kuollut. Hän oli hirttäytynyt kaikista varokeinoista huolimatta.
Tuli selville, että miehellä oli ollut sidottuna paidan alla ohut manillanuora vyötäisille. Sitä hän oli käyttänyt. Olen tuonut sen mukanani kaikkien mahdollisuuksien varalle.
Suuri skotlantilainen veti taskustaan ohuen nuoranpätkän ja pani sen Jerôme-vaarin kaulasta tavatun nuoran viereen.
Cottet ei voinut olla huudahtamatta hämmästyksestä.