Tämä nuori nainen oli hyvin viisas. Hän oli kumminlahjakseen saanut sen sielun kylmyyden, joka on niin tuhoisa miehille. Nousseena Lontoon katuojasta hurmaavan ruumiinsa ja sielunsa kohottamana erikoiseksi englantilaiseksi kaunottareksi, hän oli 19 vuoden ikäisenä saavuttanut sen kylmän rohkeuden ja sen levollisen röyhkeyden, jotka tekevät paheen keinoksi kaikkien nautinnonhimon loistavien päämaalien saavuttamiselle.
Edna Lyall ei koskaan antautunut. Hänen sielussaan ei ollut niin paljon hellyyttä ja innostusta, että hän olisi voinut antautua minkään rehellisen tunteen valtaan. Näyttämöstä oli tullut hänen elämänsä siitä saakka, kun hän oli 14-vuotias, ja komedian ihmistä kuluttava taide oli kiinnittänyt hänet kaikkiin niihin ihaniin valearvoihin, jotka joka päivä levittävät myrkkyään voimakkaitten turmeltumattomain miesten keskuuteen.
Mutta tällä "Empiren" nuorella neitosella oli eräs ominaisuus, joka ei ole huonoissa naisissa tavallinen. Hänellä oli lujat hermot ja seikkailunhaluinen veri, joka ei väistänyt minkään vaaran jännitystä.
Lontoon yleisön istuessa "Empiressä" ymmällä ihastuksesta katselemassa kaunista "Hurmaaja-Prinssiä", tiedettiin että tuo säteilevä kaunotar, jolla oli niin isot, viattomat silmät, oli viettänyt koko lomakautensa Afrikassa ampumassa petoeläimiä nuoren lordi Avondalen kanssa.
Edna Lyall oli iskenyt kyntensä tuohon nuoreen mieheen, ja muitten ovelien näyttelijättärien tavoin hankkinut itselleen niin monta kirjallista tunnustusta lordilta, että tämän olisi ollut pakko mennä hänen kanssaan naimisiin. Mutta nuorella anglosaksilla oli parempi onni. Tuli sota, ja lordi Avondale oli sen ensimäisiä uhreja.
Edna Lyallia suututti niin julma sallimus, joka oli riistänyt häneltä loistavan tulevaisuuden. Mutta hän ei surrut. Lordi Avondale oli oiva ja rehellinen nuori mies, mutta hän ei ollut iloinen. Ja Edna Lyall oli kauhean vihainen siitä, että hän ei ollut tehnyt testamenttia hänen hyväkseen, joka oli niin uhrautunut hänelle. Olihan hän matkustanut lordin kanssa Afrikaan, pannen siten uuden tahran arvaamattoman kalliiseen maineeseensa.
Sitten näyttelijätär heittäytyi urheiluun. Sekin oli yksi tie kunniaan, maineeseen ja sopivaan avioliittoon. Sillä aatelisia urheilijoita on verrattain helppo saada pauloihinsa. Siitä johtui, että Edna Lyallin hurmaavat pikku kasvot usein nähtiin Brooklandin lentokentällä — ja niin tapahtui, että kaunis näyttelijätär kaikilla sukupuolensa ja ammattinsa keinoilla oli houkutellut armeijan erään lentäjäluutnantin ottamaan hänet mukaansa Kanavan päälle tekemälleen lentoretkelle, joka Tom Murphyn vei kuolemaan.
No niin — nyt itkettiin Lontoossa hänen kuolemaansa. Mutta miss Edna itse sitä vastoin ei itkenyt. Hänestä tilanne oli sekä hauska että miellyttävä. Tämä oli kyllä suurenmoista merirosvousta.
Mutta merirosvot olivat harvoin iloisia. He tuhlasivat hänelle kunnioitusta ja pientä imartelua. Ja se pitkä mies, jota he sanoivat Ambroiseksi, oli tosin häneen aika lailla hassastunut. Hän käyttäytyi samalla tavalla kuin toisetkin. Mutta hänen nuorekkaassa arkuudessaan ja hänen silmissään oli jotakin, joka muistutti häntä itseään — joka sai hänen tuntemaan voivansa pahoin. Ei hän ollut milloinkaan tavannut nuorta miestä, joka näytteli niin selvästi lempensä vakavuutta. Tuon nuorukaisen sielussa mahtoi palaa voimakas intohimo, — ja miss Edna tunsi tämän mykän ihailun vaikuttavan itseensä.
Mutta enimmäkseen hän seurusteli Dick Ansteyn kanssa. Siinä oli hänen makuisensa englantilainen, salaperäinen, pikkumainen ja hirveän hävytön.