Ja Brookton käveli hitaasti ovea kohden.
— Hyvästi, Isabella, sanoi hän, saamme puhua asiasta enemmän päivän valossa. Oletko telefoinnut poliisia?
— En, sanoi Isabella hetken mietittyään. Mutta olen pyytänyt apua. Näyttää kuitenkin siltä, kuin en tarvitsisikaan mitään apua.
Brookton jäi silmänräpäykseksi seisomaan käsi ovenrivassa.
— Lähdenkö ystävänä? kysyi hän.
— Miten vain haluat, vastasi Isabella. Mutta minä pyydän sinua olemaan varuillasi. Olen pitänyt sinusta paljon, Charles, sen tiedät. Sinun laitasi oli hieman toisin kuin muiden toverien. Sielussasi oli eräs sävel, joka toisinaan puhui minun sydämelleni. Sinä et ole tavallinen rosvo, et pelkästään oivallinen käsityöläinen niin vakavassa ammatissa kuin elämässä ja kuolemassa — sen vuoksi pidin sinusta paljon ja — sen vuoksi säästin sinut.
— Säästit minut? Mitä tarkoitat?
Isabella ei vastannut heti.
— Oh, sanoi hän vihdoin vältellen, olen säästänyt sinut monista pettymyksistä ja vieläkin pahemmasta. Jos olisin ollut kiemaileva nainen…
— Sinun ei tarvitse käyttää niin paljon sanoja, keskeytti Brookton hänet. Vast'edes olemme sodassa keskenämme. Minun puoleltani se on oleva taistelua sinun voittamiseksi ja omistamiseksi. Nähdessäni sinun valkoinen ruumiisi…