Eräällä tuolilla oli Isabellan tumma kävelypuku ja sen vieressä pitkä kumitakki sekä päähine keltaisine silmälaseineen.
— Rosvot eivät näytä olleen hyvinkään kohteliaita, mutisi Fjeld. Heillä on ollut kiire. Tyttö on pistetty säkkiin vähissä vaatteissa. Vain yöpuku tai pyjamas… Mutta tarkastelkaamme huoneustoa lähemmin — luulen voivamme löytää yhtä ja toiste, joka voi antaa meille viitteen tämän rikoksen syystä.
He kulkivat edelleen läpi tyhjän talon. Siinä ei ollut ainoatakaan elävää olentoa, ei edes kissaa tai kanarialintua. Ilmeisesti oli Isabella aivan yksinään asunut tuossa pienessä talossa. Ei myöskään mikään ilmaissut miss Duncanilla olleen asiakaspiiriä. Eikä ateljeessa ollut ainoatakaan valokuvaa.
He olivat saapuneet pimeäänhuoneeseen, Fjeld viivytteli sisälleastumistaan.
— Luulenpa, että meidän täytyy olla varuillamme, sanoi hän.
— Dynamiittiako? kysyi Burns, vaiko kentiesi myrkyllisiä kaasuja?
Fjeld hymyili.
— Ei juuri sitä, sanoi hän. Mutta ei edes Isabella Duncan itse mene sinne aseistautumatta.
Burns katsoi häneen ymmärtämättä mitään.
— En tiedä, huomasitko kumikaapua tuolla hänen makuuhuoneessaan, jatkoi Fjeld. Olen nähnyt samanlaisen kerran ennen. Se on sen laatuinen, jonkalaista fyysikot käyttävät, kokeillessaan keskitetyllä valolla, suojellakseen ihoaan ja näköään. Me vierailemme parhaillaan hyvin tieteellisen valokuvaajan luona. Luulen olevan parasta, että otan kumitakin ylleni ja menen yksinäni pimeäänhuoneeseen. Sillä välinhän sinä voit tutkia puutarhaa, sieltäkin ehkä voi joku jälki löytyä.