Salapoliisi aikoi väittää vastaan, että oli olemassa muitakin, jotka tekivät itsensä vikapäiksi samanlaiseen lainrikkomukseen, mutta hän ei saanut sanoja suustaan, sillä vaaleanverinen jättiläinen näytti tällä hetkellä siltä, kuin olisi hän voinut syödä pieniä lapsia.
Hän oli vetänyt lentokoneen ulos vajasta. Se oli pitkänmatkan kone hyvin suurine säiliöineen, joka oli partaitaan myöten täynnä bentsiiniä.
— Se on meidän paras koneemme, sanoi Sanderson salaa ylpeillen… Mutta tuolta tulee kapteeni!
Fjeldkin oli äkännyt virkapukuisen henkilön, joka hyvin nopeasti lähestyi lentokentän toiselta puolelta. Hän nousi koneeseen ja pani itsetoimivan starttaajan käyntiin…
— Odottakaa, huusi Sanderson.
— Se ei pälkähdä päähänikään, sanoi Fjeld kiukkuisesti. Sanokaa kapteenille tohtori Fjeldiltä sellaisia terveisiä, että minä tuon hänen ilmapallonsa takaisin.
— Pysähtykää, karjui Sanderson kiväärinsä kohottaen, muutoin ammun!
— Pois tieltä pyssymies, sanoi Fjeld ja lisäsi jotain muutakin, joka kuitenkin hukkui propellin kolinaan, jonka jälkeen pieni, upea kone syöksyi eteenpäin kumipyörällään.
Sanderson ampui näön vuoksi, mutta varoi osumasta. Minuutin kuluttua osoitti pienen lentokoneen keula suoraan itää kohden, mihin ilmapallo oli kadonnut taivaanrannalle.
Kapteeni saapui nyt perille. Hän oli unissaan ja raivoissaan, eikä ymmärtänyt koko asiasta mitään. Hän tuomitsi sotilas Sandersonin yhdeksi viikoksi pimeään arestiin ja kiroili niin, että se saattoi kuulua aina Leithiin saakka.