Holstshow kiinnitti miettiväisnä katseensa ystäväänsä eikä puhunut sanaakaan.
— Älä sinä, Terjosha, sentään luule, että minä ylvästelisin tahi tahtoisin kerskata rikkaudellani! En ollenkaan, ystäväni! Olen valmis sinua ja ketä hyvänsä kaikella tapaa auttamaan… Kuka mitä tarvitsee — puhukoon! Rahaa annan ja työtä annan… Duumassa (kaupungin valtuustossa), ja pankeissa, ja pörssikomiteassa minun ääneni tulee kuuluviin, jos vaan sanan sinun puolestasi lausun…
— Kiitos, veliseni, sanoi Holstshow tyynesti: — Huomaan, ettet sinä miljoonamiehistä, kultasäkeistä, ole huonompi muita… Et yhtään huonompi! Kuinkasta: vanhan ystäväsi miten otit vastaan! Miten herttaisesti kohtelit! Suojiisi kutsut asumaan — ja tointa olet valmis antamaan, ja lämpimän nurkan lupaat varata… Kiitos, vanha ystävä ja veli, kiitos! Suokoon Jumala sinulle terveyttä! Mutta minä en apuasi tarvitse, Luojan kiitos! Minä, veliseni, olen onnellisempi sinua!…
— No tuota, millä tavoin — onnellisempi? kysyi Gwozdilin hieman epäluuloisesti, huulilla hämmästynyt hymy. — Vai oletko rikkaampi minua, oletko tehnyt vielä parempia asioita, vielä laajemman apajan virittänyt kuin minä?
— Ho-hoo, veli! Sinä olet kynsin hampain kiinni miljooneissa, huoneesi ja aittasi olet läjännyt uppotäyteen ja luulet, että raha on kaikki kaikessa, että se vain on valoakin, mikä ikkunasta tulee! Mutta siinä olen minä onnellisempi sinua, että minulla ei ole minkäänlaisia asioita, ei kammareita eikä kartanoita! Kaikki olen jättänyt — luovuttanut lapsille — ja nyt kuten näet, olen vapaa kuin taivaan lintu…
Gwozdilin katsoi ihmeissään, jopa ankarastikin Holstshowiin.
— Mitä kummia, veli? Mikä sinä oikein olet miehiäsi? Sinullahan oli liike, sanoivat, eikä pienen pieni ollutkaan — ja olet jättänyt sen… Ja itse nyt toimetonna maleksit…
— Kas niin, siinä juuri puhuivat miljoonat sinusta! Semmoinen oli äänikin mahtava! Mikä sinä, muka, olet miehiäsi? Etköhän vaan, muka, pyri meidän verraksemme?… Ei! Nyt et osannut naulan kantaan, ystäväni! Sanon sinulle suoraan: maailman huolet alkavat rasittaa, aina rahoja, aina syntiä, ja oikeudenkäyntiä, ja riitaa, ja eripuraisuutta, — et jouda edes kirkkoon, et ristinmerkkiä rintaasi tekemään… Lakkaamatta vain hyörit, ja hääräät, ja vehkeilet lähimäistäsi vastaan, ja pyrit hänen vahingostaan hyötymään… Thyi! Mutta sielusi autuutta ei ole aikaa ajatella!… Ja sielussa on tuska, se kaipaa Jumalan valkeutta ja Jumalan sanaa… Tämmöinen himo on syttynyt sieluuni…
Holstshow pysähtyi hetkeksi ikäänkuin huoahtaakseen, sitten lisäsi lyhyesti:
— Kaikki vekselit ja kaikki asiapaperit kokosin ja työnsin uuniin! Kauppaliikkeen luovutin pojille… Itse otin sauvan käteen ja lähdin maailmalle…