Ja silmänsä kun taivaaseen hän nostaa
Ja sinen katsoo tähtilaumoa
Ja autuutensa siltä tahtoin ostaa
Hän soihdun ihmettelee lentoa
Ja kuihtuin kun hän silmää Luojahansa
Ja äidin rukouksen sammaltaa,
Ah, tunnetko min tuntee sydämmensä?
Ah, tunnetko mi pientä vaivaltaa?
1867.
MIELENI.
Avaruudessa lintunen rientää,
Voimiaan pienonen paisuttaa,
Toivot jo kultaiset kaukana siintää,
Hattarat taasen ne haihduttaa.
Kolkko on ilma ja lintunen oi!—
Koska se toivonsa tavata voi!
Ulapall' aavalla myrskyt pauhaa,
Venhosta lainehet vierittää,
Ilta jo vienoista tarjovi rauhaa,
Koitar se myrskyjä taas herättää.
Loitoss' on ranta ja kotimaa—
Koska ne venhoni saavuttaa!
Loitoss' on toivot, ne kuitenkin entää,
Vaikkapa pilvenkin varjosta,
Mieleni mun sekin kauvaksi lentää,
Toivoa koita ei ainoata,
Loistaispa tähti jos pieninkin,
Aina sun lentohon työntäisin.
Hälläpyörä 16/10 1868; Kaikuja Hämeestä 1872.
LUONNON RAKKAUS.
Nyt Suomeni saloissa kevät taas on,
Kevät myös joka rinnassakin,
Ja laulajaparvi tuo luopumaton
Taas rientää sen riemuihin,
Jo tervehdys metsissä kajahtaa,
Jo hallainen kukkakin suutelon saa,
Mut honka härmän luo oksiltansa
Ja pienille majan suo suojassansa.
Pian ruskokin valoksi sulanut on,
Sepä loiston nyt luonnolle myö,
Ja riemu on luonnossa verraton,
Ja hongankin rinta se lyö,
Sen oksille poikaset riemuja tuo,
Ja harmajan havuille suutelon suo,
Mut honka silmäilee suojaamaansa
Ja opettaa hälle huminaansa.