Jo päiv' on vaipunut manalaan,
Yö luonnon kattavi verhollaan,
Ja tähdet pilvihin hukkuvat,
Ja myrskyt pauhaavat.
Ma rauhatonn' olen vuoteella,
Ja luonnon kuultelen taistoa,
Ja aina nuoli kuin maahan lyö,
Minunkin rintani lyö.
Niin vuoroin rintani säpsähtää,
Käy vuoroin kylmäks kuin järven jää,
Nuol' ampui taas!—Isä maailmain,
Oi, suojaa kukkastain!
11/3 68.
Hälläpyörä 13/11 1868; Kaikuja Hämeestä 1872.
EPÄTIETOINEN.
Ma silmieni iskun teroitan
Ja sydämmesi pohjaan katseen työnnän,
Vaan jota enemmän sua tarkastan,
Sit' enemmän sun salaisuutes myönnän.
Kyll' ilmankaikkisuutta tutkin ma
Ja puhun maailmalaisjärjen kieltä,
Vaan rintas tunnelmihin tunkea
Ei orjallas oo lahjaa, voimaa, mieltä.
Väristen kauhusta, ma toivoton,
Sit' ongelmaa saan ikäin arvostella:
Niin käsittämätönkö lempes on,
Vai tunteillainko tahdot voitostella.
1868. Hälläpyörä 2/2 1869.