Don Murillo läss' ei ollut,
Haasteltiin ja ilveiltiin
Kompia ja kokkalauseit'
Ympärille viskeltiin.
»Pyhä neitsyt!» huutaa yksi,
Tauluaan käy lähemmäks,
»Ken on tämän tehnyt? ken täält'
Eilen viimeisenä läks?»
»Hupsu, yhdessähän mentiin!
—Katsos minun lautastain!;
Katso kuvaa tuota tuossa,
Siin' on pelkkä tuhre vain!»
»Mutta kulmassapa pää on,
Oi, kuin kaunis, verraton!
Sit et ole tehnyt sinä,
Sulle se on mahdoton!»
»Märjät mun on pensselini!»
Huusi kolmas innoissaan;
»Tää ei ole ensi aamu,
Jolloin mointa huomataan!»
Suuret sydänyön on kummat,
Paljon ihmeitä se luo!
—»Uskot kai, kuin neeker'orja,
Ett' on Zombin työtä tuo;
Zombiks, neeker'uskon mukaan,
Haltijaa näät kutsuu hän!»
—»Zombi», huusi vanhin heistä,
»Rauhaan teidät jättäkään,
Madonnaani auttakoon hän,
Multa se ei käyvän näy!»
Ja hän kuvahansa kääntyy,
Katsoo, katsoo, kalvaaks käy.
Luonnoksena ihanaisen
Huomaa hän madonnanpään.
»Armon herra, kenen työtä?
Tuota luomaa päättämään
Mull' ei miehuutt' ole, voimaa!
Kuinka kaunist', ylevää!»
Saliin Don Murillo astuu,
Kysyy: »kenen työtä tää?