Ja nyt työhön joka miesi!»
Päivä meni joutuen;
»Varo raippoja, Sebastian!»
Muistutettiin orjallen.
»Zombi on se», sanoi orja,
»Kuinka siitä piestä voi!
Hän se Davidinne sääret
Pitkiks, kädet lyhviks loi.»
»Oikein!» huusi toiset, »sua
Pilkkaa Sebastiankin!»
Ilveiltiin ja naljaeltiin,
Vihdoin matkaan mentihin.
—Yö on hiljainen ja tyyni,
Lampun valo välkkyilee;
Yksinänsä miettii orja;
Zombiako aattelee?
Ovi aukenee niin hiljaa,
Sinne silmänsä hän luo;
Hänen isäns' on se, ainoo,
Paras ystävänsä tuo.
»Isä, mitä nyt näin myöhään?»
—»Luonas valvon! nuku pois!»
—»Se ei tarpeen, isä!»—»Mutta
Zombi tänne tulla vois.»
»Minä Zombia en pelkää!»—
—»Vaan jos pois hän veisi sun,
Yksin, lapsetta ma jäisin
Maailmaan; se surma mun!
Orjuuttani huojennat sa!»
—»Paljon olen itkenyt,
Isä! kurjaa orjan' olla!»
—»Niin on Luoja säätänyt!»
—»Vapauden hetki koittaa,
Isä, näin sen unissan'!»
—»Nuku, laps, kun Zombi saapuu,
Apu kenties saadahan!»
—»Isä, lähde! älä pelkää!
Vapauden hetken nään!»
Suudellen ja mielistellen
Sai hän isän lähtemään.