Mun silmän' taituri on verraton:
Se sydämmeeni kuvaa sinun sulos,
Poveni taulun kehyksenä on,
Ja näköisyys on taituruuden tulos.
Sen taidon kautta, mik' on kuvassa,
Sen todellisen olinpaikan arvaat;
Se sydämmeni riippuu tuvassa,
Mink' ikkunoina silmäsi on armaat.
Näin silmämme on avuks toisilleen!
Mun luo sun kuvasi ja sinun taasen
On ikkunana, josta ilokseen
Luo päivä katseen muotoos helokkaasen.
Vain yhtä puuttuu silmätaito tää:
Se muodon kuvaa—sydän vieraaks jää.
XXV.
Ne, jotka suosimat on tähtien,
Kopeilkoot arvostaan ja kunniastaan,
Min', arvon vajaa, piiloss' iloitsen,
Ett' arvostaa saan muita ainoastaan.
Upeilkoot valtain hellikoimat nuo,
Kuin kehäkukka päivän paahtehessa,
He itse korskallensa haudan luo,
Ja maine menee oikun vaihdellessa.
Kun urho, jota kilvan kiitellään,
Sadasti voitettuaan hukkaa kerta,
Pois maineen kirjasta hän pyyhitään,
Ja kaikki suuret työns' on tyhjän verta.
Mut minä lemmin vaan ja lemmen saan,
Ja onness' elän, rauhass' ainiaan.