En usko peiliin, että vanha lien,
Niin kauan kuin on nuoruus seuranasi;
Mut kun sun poskiis kurtut löytää tien,
Niin multa tyhjiin juoskoon tiimalasi.
Tuo kaikki kauneus, mi peittää sun,
On verho myös mun sydämmeni, jolla
Povessas maja on, kuin sulia mun;
Siis kuinka voisin sua vanhemp' olla?
Oi, vaali itseäsi, samoin teen
Minäkin sinun tähtes ainoastaan,
Sydäntäs holhoojana tarkalleen
Ma kaitsen niinkuin imettäjä lastaan.
Sun murtuu sydämmes, jos minunkin,
Sen omaks sain, enk' anna takaisin.
XXIII.
Kuin ujo näyttelijä arkuudessaan
Osansa näyttämöllä turmelee,
Tai peto, joka liiaks raivotessaan
Vihansa vimmaan vihdoin heikkenee,
Niin minäi pelolla ja arkailulla
Pyhäiset lemmentavat unhotan,
Ja lemmen tuskast' olen turraks tulla,
Sen taakan alle ihan hervahdan.
Nää mykät kirjat selittää ja sanoo,
Mit' ikävöi ja hartoo mieleni,
Ne myötätuntoa ja rakkautt' anoo
Paremmin kuin voi koskaan kieleni.
Tajumaan opi tätä kieltä mykkää:
Se silmin kuulee, jossa lempi sykkää.