Mut ihmisvoimat murtuu, hukkuu pois,
Ei kestä nuoruus, vanhuus, järkevyyskään,
Ois tyhjät työt, jos emme tietää vois
Niit' armon valoss' arvostella tyyskään;
Ja sepä valo nytkin, Herra, suo,
Kun kumarrumme istuimesi luo.
1868 t. 1869.
MALJANESITYS
AUGUST AHLQVISTILLE, YRJÖ KOSKISELLE ja JOH. GABRIEL GEITLINILLE.
Hämäläisosakunnan vuosijuhlassa 1/10 1869.
Tuoll' ulkona on syksy. Tuimat tuulet
Vie lehdet puista, kukat maaksi lyö.
Henk' kylmä käy, ja pikemmin kuin luulet
On lumen alla kesän kaunis työ.
Mut tähdet tuolla loistain kaiken yötä
Tuo mieleen, ett' on pysyvääkin työtä,
Ja mieli pyrkii kauko=ilmoihin.
Se kulkuansa käyden ijät' uutta,
Nyt muistuttaa, ett' iankaikkisuutta
On säilymässä ihmistöissäkin.
On meilläkin jo aikaa käyty työksi—
Ens aluskivi ammoin laskettiin.
Vaan suo se petti, kivi kuljuun syöksi,
Ja yritetty työ se jäikin niin,
Mut uudet polvet uuteen työhön ryhtyy,
Eik' aikaakaan, kun hornan vallat vyhtyy,
Ja perustus on vankka, valmis nyt;
Sen nojaan nousee muuri, pylvässarja
Kohoopi pilvihin, ja temppel'harja
Jo patsaan tukeille on liittynyt.
Tuo helposti ei käynyt. Usein hukkui
Työt miehen parhaimmankin syvyyteen,
Men' usein taappäin työ ja moni nukkui
Jo kesken tointaan uneen ikuiseen.
Mut vaikka tuskin kenkään päähän jaksaa,
Niin työ se sentään hikihelmen maksaa,
Se kansan työt' on, työtä pysyvää!
Ja vaikka syvyys monet mietteet nieli,
Jäi heelmä niistä sentään, kansan mieli
Niist' temppelin sai kerran pystyttää.
Se valmis onkin. Vielä silitystä
Sen patsaat, katot, muurit kaipaavat:
Viel' oppi selv' ei ole, kiel' ei kystä,
Ja kansan vaiheet valoo vaativat,
Mut tekohon kun mestarit on saatu,
Kun tointen ohjissa on nero taattu,
Ei valmist' oottaa kauan kestäkään,
Ja niillepä, joill' on tät' työläst' työtä,
Suon, ett' ois onni heillä aina myötä.
Ma muistokseen juon pohjaan maljan tään!
U. Suometar 1869, n:o 79; Hämäläinen 1869, n:o 40.