Kevätlukukaudella 1868 perustettiin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa ylioppilasten keskuudessa vapaaehtoinen »Kielitieteellinen yhteys», joka valitsi esimiehekseen professori Ahlqvistin. Cajander oli Almbergin jälkeen tämän seuran sihteerinä. Ohjelmansa oli Yhteys suunnitellut niin laajaksi, että se ei kyennyt sitä toteuttamaan. Aate oli sama, jota elinvoimaisempi »Kotikielen seura» myöhemmin perustettiin ajamaan. Seuraan kuului useita sittemmin kirjallisuuden palveluksessa tunnetuiksi tulleita miehiämme. Myös oli Cajander niitä nuoria yliopistollisia kansalaisia, jotka J.R. Aspelin ja K.A. Castrén keväällä 1870 kutsuivat perustamaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen.

Kandidaattitutkintonsa suoritti Cajander toukokuussa 1875, valmistauduttuaan siihen hyvin perusteellisesti. Korkein arvosana hänellä oli filosofiassa, historiassa ja suomenkielessä, sekä lähinnä korkein kaunotieteessä ja kirjallisuudenhistoriassa samoinkuin kasvitieteessäkin, jota hän vielä ylioppilasaikanaankin innokkaasti harrasti. Samana keväänä vihittiin hänet maisteriksi, tovereinaan melkoinen joukko sittemmin aikamme tunnetuimpia miehiä.

Vaikka Cajander olikin sen ajan oloihin nähden luettava varakkaampien luokkaan—asia, josta hänen köyhemmillä tovereillaan usein oli syytä olla kiitollisia—, asui hän silti ylioppilaana, kuten muutoin koko elämänsäkin, sangen vaatimattomasti. Asuintoverinsa kanssa oli hän—ainakin osittain—omassa ruoassaan, siivouksen ja muun palveluksen suoritti joku matami. Vilpittömän ja jalon luonteensa avulla saavutti hän harvinaisen runsaasti toveriensa luottamusta ja ystävyyttä, tullen heikoimmille heistä todelliseksi tueksi ja suojelijaksi. Huvina oli hänellä teatteri, kirjallisuus ja musiikki. Soitannollisille taipumuksilleen haki hän tyydytystä huilunsoitosta, jota hän jo aikaisin oli opetellut.

Loma=ajat Cajander oleskeli enimmiten äitinsä luona Hämeenlinnassa tai jossain maaseudulla. Olo siellä viehätti häntä erittäinkin siksi, että hän oli suuri luonnonkauneuden ihailija, ja luonnon ystävä, varsinkin milloin sen vielä tapasi mahdollisimman alkuperäisenä. V. 1868 rouva Cajander osti saamisiensa turvaamiseksi Akaan Sontulasta Uotila=nimisen pienen maatalon eräältä leskirouva Walleniukselta. Siitä sai Cajander toisen kodin, jossa hän näyttää usein kesiä viettäneen, ja jota hän voudin avulla isäntänä viljeli ja hallitsi siksi, kunnes se äidin kuoltua myytiin. Tämä Akaan aika oli hänen kehitykselleen siinä suhteessa tärkeä, että hän täällä ensiksi todella likemmin tutustui kansaan ja sen oloihin. Vertaisena ja ymmärtävänä johtajana hän seurusteli talonpoikaisen kansan kanssa, puuhaillen kansanvalistus=asiain edistämiseksi.

Elokuun 5 p. 1871 kuoli Cajanderin äiti. Kuinka syvästi tämä vaikutti poikaan, voimme päättää hänen runostaan »Haudalla», jonka hän nähtävästi myöhemmin samana syksynä on kirjoittanut. Siinä hän liikuttavin säkein kuvaa, kuinka ilman sitä, »ken haavat sitoo, hellä on», on »sydän puoltaan vailla». Eräässä yksityisessä, avomielisesti ystävälle kirjoitetussa kirjeessä, seuraavan vuoden helmikuulta, hän kertoo, kuinka hänellä äitinsä kuoltua tämän kuva oli alati mielessä. Kaunis se kuva oli, sanoo hän. »Se on totta, mitä joskus ennenkin on väitetty, että ihminen kuollessaan saa nuoruuden muodon takaisin… Rakastin kahdenkertaisesti tätä kuvaa: lapsena ja ihailijana… Ja silloin tein minä itselleni lupauksen, että äidilleni minä ijäti rakkauteni ytimen annan…» Hänen kaunis runoelmansa »Kuva» muistuu mieleen tätä kirjettä lukiessa.

Pesän tila oli äidin kuoltua ja kun kaikki saatavat oli peritty, niin hyvä, että Cajanderilla, sittenkun hänen sisarensa osuus oli erotettu, oli omaisuutta siksi runsaasti, että se tarkasti hoidettuna ja lisättynä kirjailijan omin töin ansaituilla varoilla takasi hänelle kutakuinkin turvatun tulevaisuuden. Tämä oli harvinaisen edullinen asianhaara, jopa miltei edellytys niin laajalle ja menestykselliselle kirjailijatoiminnalle kuin se mikä Cajanderin oli suotu suorittaa. Hyvin harva suomalainen kirjailija on voinut siinäkään määrässä leipämurheiden rasittamatta antautua työalalle, joka paitsi taitoa ja ahkeruutta vaatii huoletonta aikaa.

Kun vanha sukutalo Hämeenlinnassa ja Akaan maatalo oli myyty, tuli Cajanderista muuttolintu, jolla ei ollut vakinaista asuinsijaa. Kandidaattitutkintonsakin jälkeen näyttää hän ensimältä oleskelleen pääasiallisesti Helsingissä, jossa kuunteli lukuvuotena 1874-75 opetusta ruotsalaisessa normaalilyseossa. Kesänsä asui hän missä sattui, esim. 1875 Saarijärvellä, mutta asettui sittemmin Hauholle, ollakseen lähempänä sisartaan, nimismies Paasosen rouvaa. Vielä senkin jälkeen kun sisar miehensä v. 1880 kuoltua oli Hauholta muuttanut takaisin Hämeenlinnaan, hän asui siellä, mutta siirtyi sitten parempien kulkuneuvojen läheisyyteen Vanajan Kankaille, Parkun yksinäiselle ratsutilalle, n. seitsemän kilometrin päähän Hämeenlinnasta. Täällä hän viihtyi erittäin hyvin, lehtoriksikin ja samalla pääkaupunkilaiseksi tultuaan muuttaen sinne heti loma=aikain alettua. Vasta 90=luvun keskivaiheilla rupesi hän kaipaamaan muutosta. Yltyvä kivulloisuus sitäpaitsi pakotti hänet hakemaan terveydelleen parannusta eri kylpylaitoksista sekä kotimaassa että ulkomailla. Loppupuolella ikäänsä oleskeli hän enimmät kesänsä Keuruulla asuen siellä tunnetun hierojan Rajan emännän hoteissa. Tällä välillä oli hän kuitenkin ollut kesiä ystäviensäkin luona tai läheisyydessä, milloin mihinkin luonnon kauneus tai halu tutustua paikkakunnan väestöön häntä houkutteli.

* * * * *

Kuten jo mainittiin, kuunteli Cajander Helsingin normaalilyseossa opetusta syyslukukaudella 1874 ja kevätlukukaudella 1875. Aineet olivat historia ja suomenkieli. Hänen taipumuksensa opettajatoimeen arvosteltiin »jokseenkin hyviksi». Lieneekö hän epäillyt sopivaisuuttaan tähän toimeen, vai kirjalliset puuhatko olivat esteenä, jatkuvaan valmistaumistyöhön ei hän ryhtynyt ennenkuin syyslukukaudella 1882, tällä kertaa Hämeenlinnan normaalilyseossa ja kuunteluaineena pääasiallisesti uskonto. Mihinkään ratkaisevaan päätökseen ei hän kuitenkaan nytkään päässyt, vaan luopui pian kokonaan aikeestaan ruveta opettajaksi, nähtävästi siksi, ettei hän pitänyt menestystään tällä alalla varmana. Papiksi rupeamista hän myöskin näihin aikoihin ajatteli, mutta luopui siitäkin aikeesta, kaiketikin sopivaisuuttaan epäillen. Papin tointa hän muuten piti jalona kutsumuksena. Nämä vakinaisen viran saannin puuhat raukesivat siksi, kunnes v. 1885, jolloin Julius Krohn nimitettiin suomenkielen ylimääräiseksi professoriksi, saman aineen lehtorinvirka yliopistossa joutui haettavaksi. Etupäässä ystäväinsä kehoituksesta Cajander nyt siihen pyrki, pitäen koeluennon yliopistossa huhtik. 28 p. 1886. Virkaa haki samalla kertaa myös tohtori Porkka, joka ylemmän oppiarvonsa takia sen saikin. Mutta Porkan sairastumisen takia sai Cajander kuitenkin ruveta melkein heti virkaa hoitamaan, ja kesti tätä viransijaisuutta syksyyn v. 1888, jolloin Porkka ryhtyi virkaansa. Tuoni tempasi kuitenkin pois jalon miehen jo seuraavana vuonna, joten Cajander uudestaan virkaa haettuaan vihdoinkin elokuun 8 p. 1890 siihen nimitettiin.

Kun toivo päästä tähän lehtorinvirkaan aluksi oli rauennut, aikoi Cajander ryhtyä valmistamaan tohtorinväitöskirjaa, opillisia ansioitansa lisätäkseen. Tutkimuksensa aiheeksi hän valitsi suomalaisten häätavat, nimenomaan mikäli ne kuvastuvat vanhoista häärunoista, mutta ei ehtinyt ainesten keruuta pitemmälle. Mikäli tallella olevista muistiinpanoista huomaa, näyttää tekijän tarkoituksena olleen verrata Suomen kansan ja muiden suomensukuisten kansain häätapoja keskenään, sekä näitä taas toiselta puolen skandinaavien ja muiden germaanien, toiselta taas venäläisten häätapoihin.