Pyhäaamu on, tyynt' yli vetten, maan,
Ja huomenkello se kaikuu vaan.
»Laps, nouse, päivä jo kirkas on,
Ja kellot jo kutsuvi kirkkohon.»
Mut Leena hän työnsä on päättänyt
Ja vaivoistansa hän huokaa nyt.
Ja tyynenä nukkuvi vuoteellaan,
Ja morsiusseppel on kulmillaan.
Ja hääpuku valkea yllähän,
Ja valkeamp' entistään on hän.
»Jo kirkonkellot ne yhteen soi,
Oi lapsi raukka, mik' on sun, oi?»
Hän kättä sen koskevi kalpeaa,
Mut vastaukseks likistyst' ei saa.
Hän suutelon painavi huulillen,
Ei tunnu henkäys lämpöinen.
Hän posken poskellen lähentää,
Mut kylmä ja valju se on kuni jää.
Kansanvalistusseuran kalenteri 1882.