»Sen pyssy, ja nuttu ja rensseli sen
Nyt tänne te toimittakaa;
Nimen hältä ja sankarikalleuden
Perinnöksehen tää nyt saa.»
Kalut tuotiin; viidennentoistapa nuo,
Stolt vainaan on soturin.
Hymysuin von Döbeln katsehen luo
Oman turvatin ryysyihin.
»Veriss' on tuo nuttu, se mies peloton,
Ken tohtivi ottaa sen;
Mut vertapa, näen minä, paksult' on
Myös ryysyissä Lurjuksen.»
»Univormu sä siis pue ylles, mies,
Nyt nähdessä komppanian;
Rivin eessepä äsken kulki sun ties,
Nyt riviin sun asetan.»
Puvun muutti hän, posket ne hohtoa loi,
Kun hän täysiss' ol' aseissaan;
Ja Döbeln ääneti miehen toi
Nyt paikkaan Stolt sotilaan.
»Kas nyt olet oiva ja täys sotilas
Olennolta ja katsannolt',
Olet myös sotaveljemme arvoltas,
Ja viidestoist' olet, Stolt.»
»Sydämmeltäsi, mieleltäs ole vaan
Yhä entisen kaltainen,
Mut vielä jos Lurjukseks sanotaan,
Vedä miekkasi tiuskaisten.»
Tähän hetkeen uuden tään soturin
Povi tyynest' aaltosi vaan;
Mut kuultua nyt sanat kenraalin
Järähtääpi se pohjiltaan.
Ikinään ei riemua ollut hän
Edes maistanut varkaisin;
Jo lapsena kolkkoudess' elämän
Oli jäätynyt kyynelkin.
Enskertaa miehen nyt sydämmeen
Kevät=aurinko pilkehtii,
Sulaneista nyt lähteist' ehtimiseen
Vedet uhkuen tulvehtii.