»Ja jos murheess', onnessa olla saan
Mies joukossa sankarien,
Sotahan olen valmis ja kuolemaan;
Sois Herra jo huomenna sen!»
Kirjall. Kuukauslehti maalisk. 1874 ja
Kaikuja Hämeestä 1874; parann. 1889.
VON ESSEN.
Hän portahilleen saapuu,
Häll' lakki nyt on sotilaan,
Kannukset ja ratsaskaapu;
Hän aikovi ratsastamaan.
Tuoss' seisovi vanhus sorja,
Uros katseeltaan, sävyltään,
Lumipäinen, kookas, norja—
Sen moinen hän on näöltään.
Mut miksikä ukko nyt pauhaa?
Miks polkevi jalkaa nyt?
Eletäänpähän keskellä rauhaa,—
Mikä vimman on synnyttänyt?
Älä huoli, ei vaaraa lässä,
Älä tuost' ole milläsikään;
Tavan ainaisen näet tässä,
Näet Essenin harmaapään.
Jo huutavi raittihisti,
Syyn virkkavi selvälleen:
»Sinä Matti, sen päiväinen risti,
Lopun nyt sinust' oitis teen!»
»Vai vartoa näin unes tähden
Ijänkaiken tässä ma saan!
Sinä tietänet, milloin lähden
Joka päivä ma ratsastamaan?»
Ja tallista renki se pikaa
Nyt uljaan tuo orihin;
Hän ei nukkunut, siinä ei vikaa,
Heräs ehk' ylen aikaisin.