Ihan ääneti läksi hän alas,
Mut silmä se vaan salamoi,
Saman tien hän läksi ja palas,
Tukevimman nyt ruoskan toi.
Sen laski hän kourastansa:
»Sotamies olin myös minäkin;
Minä ammutess' ampusin kanssa,
Ja lyödessä löin takasin.»
»Jos kuin orhi nyt ruoskaa saankin,
Kun tein mitä parhaiten,
Niin potkaisenpa ma vaankin,
Ja kuin orhi ma potkaisen.»
Kenraali kun uhkan on kuullut,
Taaks suorana astahtaa;
Mut ei suutu hän, kuin ois luullut;
Miest' ääneti tarkastaa.
Ja kun katsovi, suoremmaksi
Vars sorja se suoristuu;
Ja hän vait on, ja kirkkaammaksi
Yhä katsanto kirkastuu.
»Mies, kuules», huusi hän, »mistä
Sait moisen sä miehuuden?
Se on aioist' entisistä,
Sikes keskellä hurmetten.»
»Ei mulle tuo ole unta,
Sen tunnen jo vanhastaan;
Samanlaistapa urhoisuutta
Moni ilmaisi kaatuissaan.»
»Sen näin mä, kun voiton tiellä
Liput riemusi liehuillen,
Näin tappioissakin vielä,
Näin Pohjolan hangilla sen.»
»Ja kuinka, kun urhokkaasti
Sinä itseäs käytät noin,
Noin katselet uskaliaasti,
Sua ruoskalla herjata voin?»
»Jumal'auta, näinpähän vasta
En kehtais mainitakaan
Sitä joukkoa urhokasta,
Jota vein minä taistelemaan.»