Itse rovasti isäntä,
Rakas pappi Rautalammin
Tuli myös itse tupahan,
Aivan aamulla varahin.
Eikä juuri joutumilla,
Tullut turhilla puheilla;
Toi hän tuonne tullessansa,
Kantoi kallihin tavaran,
Aika raamatun asetti
Pitkän pöy'än kunniaksi,
Olevan tuvan omana
Tosin toivossa hyvässä,
Jos se joukossa tulisi,
Miestä miehissä olisi,
Eli vaimoissa varoja,
Koska kirkosta tulevat,
Etsiä esipuhetta,
Testi temmata käsihin.
Toivo toinenkin hänellä
Oli tässä täy'ellinen,
Että muutkin matkamiehet
Kaukaisemmat katselisi,
Tutkisit todella tuota,
Illoin, aamuin ahkerasti,
Kun pitävät korttieriä,
Ovat öitä pappilassa.
Saamme toiseksi sanoa,
Kiitokseksi kirjoitella,
Ettei hän eväätä tullut.
Silloin jo oli sisällä
Neuvo pidetty neitsyelle,
Panna pannu lämpimäksi,
Kahven kanssa valmistella,
Kupit kuultavat sivulle,
Siitte seurassa jälestä
Itsensä isännän kanssa
Tulla uutehen tupahan.
Tämä rohkea rovasti
Neuvo neitsyttä hyvästi
Kaatamahan kaikellaista,
Se'otella semmoisia
Kupin kullenkin osaksi,
Tottuneille toisen vielä.
Ukoista uni pakeni,
Pitivät puhetta siitte,
Hiljaksensa haastelivat:
Suu se maistaapi makean,
Kieli kypsen koitteleepi.
Vaimot kanssa vanhat, nuoret
Kehui paljon keskenänsä
Tuvan uu'en tuomisista,
Juhlaeineistä enemmin.
Täst' on muisto muutamilla,
Hyvä huuto taitavilla.
Toiset tomppelit pitävät
Kaikki yhdenkaltaisena,
Panevat hyvän pahaksi,
Laimin lyövät laupeu'en,
Ohitse opinkin käyvät,
Kirjapöy'än kiertelevät;
Enemmän ihastuisivat,
Jos ois pantu pappilassa,
Tuotuna tuvan omaksi
Kahdet eli kolmet kortit,
Kynttylätä kyllän päälle,
Pantu pöy'älle puteli,
Jok' ei kupista kuluisi,
Korttelita kallistuisi,
Ei oisi ikävä ilta,
Eikä aamu aivan pitkä.
Kyllä siitte päivän päälle
Kokki pappi, kyökki kirkko,
Pirtin pöytä alttarina.
Tälle luokalle sopiipi
Myöskin vaatetta valita,
Uutta taattia tapailla
Jok' on virka virhellinen
Julman juomisen sivulla.
Aluss' on hyvät asiat
Lopussa pahat puhe'et.
Taas jo taukoaa runoni
Lauluni lamahan käypi.
II. Kiitosrunoja.
8. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraile.
Soisin Suomeni hyväksi,
Kaupunkini kaunihiksi
Sananlasku sangen vanha,
Mutta vielä muistettava.
Kyll' on Helsingin kylässä
Ajastaikoja asuttu
Vissiinkin satoja viisi,
Vaan onko vähän vajaalle
Eli päälle pikkuruisen,
Empä tuota tarkoin tie'ä.
Vaan ei ennen Helsingissä
Sia ollut oppineitten,
Koti korkiasukuisten,
Istunta isojen miesten;
Oli Turku toimellansa,
Koulun korkean kotina.
Siinä oli oppihuone,
Aikansa akatemia
Paikoille pari sataa,
Kyllä kymmentä vajaalle.
Vaan se Suomen suuri äiti,
Turku tuli turmiolle,
Tuimassa tulipalossa,
Rikki rinnoilta repesi.
Niin silloin nisätkin kuivi,
Äi'iltä imettävältä.
Lapset laajalle hajoili,
Isät kulki itkusilmin
Kohden päivän koittamista,
Auringon ylenemistä;
Saivat sian Helsingissä
Niinkun Lothi muinon löysi,
Sai Zoarissa siansa,
Tultuaan tulipalosta
Sotomasta sorretusta.
Filosohvi, suuri viisas,
Plato laittoi ensimmäisen
Akatemian alotti
Kreikanmaalla mainiolla,
Osti maata maksun eistä
Akatemolta lunasti
Johon koulunsa kohensi,
Alusti akatemian.
Siitä saivat siitte muutkin,
Alkunsa akatemiat.
Saksan mailla on ennen saatu,
Siitte Ruotsissa ruvettu,
Viimein saatu Suomessakin
Jo sia sille nimelle.