Vaan nämät vanhat asiat
Sivu siltänsä menemme,
Ett' on eissä uu'empia.
Suuri on mahti Suomessakin,
Opittu omassa maassa:
Ruvetaanpa Runkkolasta,
Otetaan järven ojasta
Ajanlasku lapsillemme,
Taikka tuosta Tampereesta,
Kaupungista kaunihista,
Muistomerkit muorillemme.
Kaupunki on kaunis siellä,
Joss' on kauppa kaikenlainen.
Pantu on paperiruukki
Kylän kuuluisan lisäksi,
Juuri julkinen rakennus
Jossa arkkia asuupi,
Paperia sangen paljon,
Hyvempätä, huonompata
Kansan kaiken tarpeheiksi.
Kukas arvaapi asian,
Ymmärtääkö yksi meistä
Sy'änmaassa syntyneistä,
Kuinka korkiat asiat
Pannahan paperin päälle.
Sitä maalla ja merellä
Kaikin ai'oin kaivatahan,
Sekä sota että rauha
Arkin päälle päätetähän;
Kuninkaat ja keisaritkin
Sitä pöy'ällä pitävät;
Tätä aatelit anovat,
Sotaherrat hankitsevat,
Tuota tuomarit kysyvät,
Kaikki pispatkin pitävät,
Hengelliset herrat kaikki,
Suurimmasta pienimmähän;
Kaikkinaiset kauppamiehet
Suuret summansa panevat
Pännällä paperin päälle.
Paperia paljon vielä
Oppipojat ostelevat;
Taitaapi talonpojatkin
Tuota turmella vähäisen,
Osan pikkuisen pilata.
Yli summassa sanottu:
Tätä maalla ja merellä
Kaikin ai'oin kaivatahan,
Kaupungissa ja kylissä
Kesän, talven tarvitahan.
Kirjat kaikki hengelliset.
Kaikki kartat maallisetkin,
Tätä ainetta anovat.
Tämän täh'en tarvitahan
Ruukin herralla halua,
Että piisaisi paperi,
Huoli ruukin riivarilla,
Ett' ei puuttuisi paperi.
Täst' on vielä ilmeiseksi
Lumppu-vouville varoitus,
Että tarkasti tapailla
Paperiksi vanhat pai'at
Hankkia halun perästä,
Lii'at liinaiset kokohon,
Kuletella suuret kuormat
Talvikau'et Tampereelle.
44. Turun palosta.
Pääskynen teki pesänsä
Laulu-lintu laitoksensa,
Tälle maalle tultuansa,
Katon alle kartanolle.
Siinä siitteli sukunsa,
Kasvatteli kaltaisensa;
Vaan ei saanut sille vielä
Laulu-ääntä laitetuksi
Tällä maalla täy'ellistä.
Otti matkan ulkomaalle
Mennäkseen meren ylitse,
Siellä nuoret nuotin oppi,
Lapset laululle osasi,
Kerkeisi keväillä tänne,
Pani sanat säntillensä,
Aivan äänellä samalla,
Emän entisen tavalla.
Saman linnun laatuisiksi
Papin pojat pantaneenko,
Kun ei koskana kotona,
Ikänään isän tykönä
Saaha niistä saarnamiestä,
Menevätä messun töille,
Ennenkun etäällä käyvät,
Aina aikansa asuvat
Akatemian tuvissa.
Siellä ne sanoja saavat,
Miehet miehiksi tulevat,
Astuviksi alttarille,
Meneviksi messun töille.
Vaan se oiva oppi-huone
Akatemia Turussa,
Jok' oli kaikelta koh'alta
Juuri julkinen rakennus,
Joutui valkean varaksi
Tuimassa Turun palossa,
Joka siellä seinät särki,
Kivi-muuritki murensi,
Kaasi kirkon kelloinensa,
Torni-uurit urkuinensa,
Monta kallista kalua,
Jotk' on kaikki kaivattavat.
Kuss' on kulta ja hopea,
Kussa vaski, missä rauta,
Tina tuhkana vajosi,
Posliini kävi poroksi,
Lasi lankesi muruiksi;
Talot ja talon tavarat,
Katupuo'it kaikkityyni,
Tässä täysineen menivät,
Nousivat nojassa tuulen
Pilven mustan muotoisiksi
Ala taivahan tasaisen.
Te'eppä mulle muistokirja,
Ve'äppä vuo'elle lukunsa
Parahaksi passoava
Milloinka tämä tapahtui.
Silloin pisti sulkamiehet
Tekivät täh'en tuhannen
Kah'eksan numeron kanssa,
Joka satoja sanoopi,
Lisäsivät siihen siitte
Kyllä kaksi kymmenystä
Vielä siitten viimeiseksi
Selvän seitsemän numeron.
45. Väinämöisen veljenpojasta.
Väinämöisen veljenpoika
Otti kuusesta oravan,
Petäjästä pöyryhännän;
Kantoi ensiste etehen
Kuusen kuivia käpyjä,
Siitte toi on tuorehia,
Kantoi kauroja väliste,
Heitti heiniä sekahan.