Sadan vadran [vadran = 15 litraa] viinitynnöri, joka oli haudattu kosteaan saraheinärukoon, jotta se säilyisi raikkaana, oli kuin mikäkin salaperäisyyttä uhoava kappeli, ja kummallista tabernaakelia muistuttava, kahdenkymmenen vadran tynnyri sen vieressä oli täpötäynnä pyhää tshuicaa [päärynäviina], joka olisi voinut herättää kuolleetkin, jos sellaisia olisi ollut saapuvilla.
* * * * *
Mutta onneksi ei sellaisia ollut muistuttamassa meille kaiken katoavaisuutta. Itse Cosmakin, joka kantoi kuolemaa sielussaan, unohti sen tuona iltana, oli kaikessa mukana, ja antoi päällikkönä hyökkäyskäskyn.
Kaikki istuivat maahan hevosenkengän muotoiseen kaareen, ja kukin sai mennä ja leikata itselleen mamaligaa ja täyttää puulautasensa haluamallaan ruokalajilla, palata sitten paikoilleen ja syödä polviltaan, käyttäen ciorban syöntiin puulusikkaa ja paistoksiin sormiaan. Mitä viiniin tuli, kulkivat puiset, korvalla varustetut mitat tyhjennyttyään lakkaamattomalla toivioretkellä kappelissa, jossa Kristuksen pyhää verta säilytettiin.
Kasvot loistaen kuin halaistun vesimelonin sisus ja kädessä tshuica-malja, kuten muillakin aterioitsijoilla, Cosma puhkesi puhumaan:
»Ystävät!… Elämä ja kuolema ovat Luojan tamman ikuisia töitä; se se puhaltaa sieraimistaan elämän hengen ja sammuttaa sen. Emme ole pyytäneet syntyä maailmaan, eikä meillä siis ole ketään kohtaan velvollisuuksia. Ainoa velvollisuutemme on voida hyvin, ja voidaksemme hyvin on meidän syötävä ja juotava hyvin. Siis alkakaamme!»
Tämä puhe otettiin vastaan yleisellä riemulla. Maljat tyhjentyivät kurkkuihin ja tshurica kiihdytti ruokahalua.
Mamaligasta käsin puristellut pallot lentelivät taidokkaasti heiteltyinä suihin kuin mitkäkin ammukset. Puulusikat tyhjenivät, ehtimättä koskettaa huulia. Ja milloin paistetun hauen ja ruutanan selkäruodot antoivat syöjälle liiaksi purtavaa, sylkäistiin koko suuntäysi selän taa. Kasvot katosivat kokonaan juoma-astioihin ja pysyivät näkymättömissä, kunnes kaulat alkoivat paisua ja käydä sinisiksi. Ja juojalla oli mielessään vain yksi ajatus: hän soimasi Jumalaa siitä, että ihmisen hengenveto on niin lyhyt ja vatsa niin rajoitettu. Korjatakseen hiukan tätä jumalallista taitamattomuutta saattoi joku aterioitsevista, joka arveli jääneensä vähälle, nousta ja ryhtyä hyppelemään paikoillaan saadakseen ruoan laskehtimaan, ja jatkoi sitten syöntiään entistä tarmokkaammin.
Aterian kallistuessa lopulleen, tuli eräs mies häiritsemään ruokalepoamme. Hän ilmestyi soikion laitaan. Joukkueen alipäällikkö, joka istui hänestä oikeaan, nousi ja osoitti häntä Cosmalle, sanoen:
* * * * *