»Antakaahan kun katson tuota rihkamaa. Tekö heitukoita? Kannattaapa nauraa! Kirjokankaita, helmiä, tylsiä tikareita ja leikkikaluiksi sopivia pistooleja, pelkkää naamiaishelyä, jollaista Stamtulin katukäytävät ovat tulvillaan — ha, ha, haa!»
Sitten hän sanoi Cosmalle:
»Sinäkö olet tämän basaarin 'päällikkö'?»
Nämä sanat kuullessaan munkki riensi Floritchican luo, huudahtaen:
»Nainen, salli minun suudella otsaasi, joka kätkee minun ajatukseni!»
Floritchica tarjosi hänelle otsansa suudeltavaksi.
Cosma katseli tätä omituista näytelmää, käänsi sitten selkänsä ja lähti yksin kaislapensaikkoon päin, mistä kuului heitukka Janco Jianon haikea laulu:
La petite fleur de fève
Sur la rive du Sereth
Broute le cheval de Ianco,
Broute l'herbe et hennit.
Ianco s'est couché et songe;
Et son rêve: une amoureuse!
Amoureuse endiablée,
Ourdit de la trame, à Ianco,
Dans la vallée du Hanneton.
Mais ce n'est pas de la trame
Pour faire du linge de rechange:
C'est un linceul pour couvrir
Deux yeux noirs qui ont aimé!…
Vapaasti suomennettuna näin:
[Pieni herneenkukkanen! Serethin rannalla kulkee Jancon ratsu valloillaan ja hirnuu. Janco makaa unelmoiden ruohikossa. Mistä hän unelmoi? Säihkysilmäisestä rakastetustaan, joka kutoa helskytteli kangasta Hannetonin laaksossa. Mutta kangas ei joutunutkaan vaatteiksi, vaan siitä tehtiin käärinliina kahden mustan, iäksi sammuneen silmän peitoksi, jotka kerran puhuivat rakkaudesta…]