»Sinun anteliaisuutesi, Cosma, on vieläkin inhoittavampaa kuin Carc-Serdarin: hän on hirmuvaltias, jolle kukaan neitsyt ei antaudu; sinä olet kapinoitsija, jota puhtaus lähestyy ypöyksin. Millä sinä palkitset sen? Dukaateilla, niinkuin Carc-Serdarkin! Cosma, olet voimakas, mutta et menettele oikein». — — —
Elias vaikeni, ja seurasi hiljaisuus. Yölinnun huuto värisytti hämärää kuusten latvoissa. Seutu painui puolipimeään, jolloin Cosman kasvot saivat sinipunertavan hohteen, ja hänen kaunis partansa katosi leuan alle, joka painui rintaa vasten.
* * *
En tietänyt, että olin Cosman poika. En myöskään tietänyt, että Elias oli hänen veljensä. Mutta eräänä päivänä paholainen koskettaa hännällään kaunista sopusointuamme ja vaiteliaisuus on mennyttä. Tämä tapahtui kaksi vuotta kuun hopeoimassa metsän aukiossa vietetyn yön jälkeen. Olin yksitoistavuotias. Cosma laski ikäni, ja vietti jokaista syntymäpäivääni juhlalla. Yhdestoista syntymäpäiväni oli raju, ja leukaperäni saivat maksaa sen kipeästi.
Tuona päivänä olimme kaikki kolme piilipuumetsikössä Tonavan rannalla. Cosma puki minut uusiin vaatteisiin kiireestä kantapäähän, antoi paistaa karitsan vartaassa ja kostutti sen hyvällä punaviinillä.
»Jeremias, tänään täytät yksitoista vuotta!» sanoi hän aterioitaessa, »ja tänään saat näyttää, kelpaatko ratsastamaan minun hevosellani. Ensi vuonna saat piipun ja kahden vuoden kuluttua tästä päivästä oman pyssyn».
Ruokalevon jälkeen hän nosti minut satulaan, sovitti jalustimet pituuteni mukaisiksi, ja juuri kun hevosen piti lähteä liikkeelle, pisti pippuria sen peräpuoleen. Tuntiessaan kirvelyn eläin syöksähti nuolena eteenpäin, luullen varmaankin paarman ahdistavan itseään, kun minä taas ajattelin piippua ja pyssyä, jotka saisin tulevaisuudessa. Painautuen lujasti satulaan katselin maata allani — ja olin vakuutettu siitä, että se oli muuttunut juoksevaksi aineeksi. Selkäni takaa kaikui Cosman laukka, joka ratsasti Eliaan hevosella. Ja kuten kaikki pysähtyy väsyttyään, pysähtyi minunkin ratsuni huohottaen ja vavisten, tykkänään vaahdon peittämänä.
»Palattuamme piilimetsikköön, Cosma tarjosi minulle ploscan [= matkapullo], joka oli täynnä punaviiniä, ja sanoi:
»Juo henkeä vetämättä, kunnes olen laskenut kymmeneen».
Ja minä join. Ja kun hän oli laskenut kymmeneen, oli plosca tyhjä, minä täysi, ja me kellahdimme kumpikin sammalille. Maakin näytti kallistelevan. Sitten nukahdin.