»Kiitos toivotuksistanne, kunnon miehet! Olkaa kolme päivää kunnioitettuja vieraitani, ja teidät majoitetaan ja teitä kestitään parhaan mukaan. Mille luostarille kokoatte lahjoja?»
»Pyhän Gerasimin luostarille Athos-vuorella», vastasi Cosma ahmien silmillään Floritchicaa, joka käänsi katseensa hänestä kuin auringosta.
»Onpa kumma», tuumiskeli arkontti. »En ole koskaan nähnyt teidän kaltaisianne munkkeja: eipä teidän luulisi viettävän elämäänne paastossa ja rukouksissa, vaan luulisi teidän paremminkin nielevän kokonaisia härkiä ja juovan joittain viiniä!»
»Pyhä Henki, joka asuu meissä, on paras ravintomme, arkontti!»
»Sepä ihme! En tietänyt, että Pyhä Henki on niin ravitseva. Mihin sitten tarvitsette rahaa?»
»Oi, arkontti», mylvi Cosma. »Rakentaaksemme temppeleitä Herralle ja pitääksemme niitä yllä; oliviöljyyn, joka palaa lampuissa, kynttilöihin, suitsutukseen, samoinkuin kirkon marttyyrien kultavaatteisiin, — näin moniin pyhiin tarpeisiin, jotka ovat niin välttämättömiä sielumme rauhalle!»
»No niin, sieluni rauhan hyväksi annan teille neljä keisarillista dukaattia».
Ja hän pisti kultarahat lippaaseen, jota Elias piteli; sitten hän otti kirjan ja kirjoitti siihen nimensä.
»Kas vain!» huudahti hän, lukiessaan lahjoittajien nimikirjoituksia.
»Te näytte myöskin käyneen Carc-Serdar Mavromyckalisin ja arkontti
Cutzaridan luona. Ja he ovat antaneet teille vain kymmenen zlotesia
kumpikin. Mikä kitsaus!»
»Totta, jalo arkontti! Kukin ostaa taivaassa sen paikan, mikä hänelle sopii».