Jos voidaankin puolustella muukalaista, joka imee kansamme verta, kuinka voidaan puolustaa gospodaria, joka antautuu ulkomaisen sortajan välikappaleeksi?
Olen odottanut tätä päivää sanoakseni sinulle, missä tarkoituksessa kehoitin sinua opettelemaan Joakimin johdolla lukua ja kirjoittamista, ja missä tarkoituksessa itse tein sen: kirjat opettavat meille sen, mihin älymme ei yksinään voi tunkeutua. On tunnettava menneisyys ja nykyisyys, jotta tiedettäisiin, mihin pyrkiä tulevaisuudessa. Työskentele siis parempaa tulevaisuutta varten. Kreikkaa ei tarvita lampaiden paimentamisessa. Tee, mitä pääsi neuvoo. Olet melko ovela. Nainen voi hirttää miehen yhdellä ainoalla hiussuortuvallaan. Laskemalla sormensa suulle hän voi saada sen puhumaan tai vaikenemaan. Ole tuollainen nainen! Kultaa saat minulta pian.
Nyt jätän tämän seudun. Lähdemme Brailan alueille, Buzeu'n ja Serethin alajuoksun tienoille, missä minun on tavattava Cosma. Mutta en aio työskennellä hänen kanssaan. Häneltä minun on opittava yhtä ja toista. Yleensä tahdon toimia omin päin. Jos milloin tarvinnet minun apuani, käänny carciumar Ursoun puoleen, joka pitää kapakkaa Vadenissa, Galatzin puolessa. Olisi parasta, jos asettuisit asumaan niille seuduin. Potera tulee tänne tänä iltana. Se ei voi mitään sinulle. Mitä minuun tulee, tulkoon se etsimään minua.
»Grozan puhuessa tarkastelin hänen seuralaistensa ilmeitä; niin, kuten hän oli sanonut, he olivat kovia, päättäväisiä, ehkäpä uskollisiakin miehiä, mutta ei sen enempää. Oi, hellyys, hellyys! Jos sinä asustaisit ihmissydämessä, olisi kapina käsittämätön sana. Groza-parka, minä säälin häntä tietäessäni, että hänellä oli ympärillään vain kapinallisia, yksinomaan kapinallisia miehiä. On hyvä vihata. On parempi rakastaa. Vain se, joka kykenee vihaamaan ja voi rakastaa, tuntee elämän koko arvon.
»Onneksi Grozalle oli rakkaus valveilla. Se oli aivan hänen lähellään eikä kukaan siitä tietänyt.
»Huomasin, että Joakimin ulkoasu oli hullunkurinen. Kiedottuna pitkään, nilkkoihin asti ulottuvaan ghebaan, päässään caciula, joka oli painettu melkein nenään saakka, hän piteli kainalossaan isoa ebenpuista lipasta, joka näytti olevan raskas, sillä hän muutteli sitä tuon tuostakin kainalosta toiseen. Hänen tavallisesti niin säteilevät kasvonsa olivat vakavat, huolestuneet ja kalpeat. Panin tämän eron aiheuttaman mielenliikutuksen laskuun ja sanoin hänelle:
— Hyvä Joakim… Olet ikävissäsi kuten minäkin…
— En… sanoi hän, ravistaen suunnatonta päätään, en… en ole ikävissäni kuten sinä; olen ikävissäni kuten Groza.
»Heitukka katsoi minuun kysyvästi, mutta hänen sanansa pysyivät meille arvoituksena.
— Mitä tarkoitat, Joakim? kysyi ystäväni.