— Ystäväni, teidän on paras jatkaa jokapäiväistä elämäänne. Teidän ei ole tarvis paastota, rukoilla ja kuolettaa lihaanne siihen asti kuin oikeus tapahtuu. Mikään ei ole vaikeampaa kuin itsensä uhraaminen toisten onnen vuoksi. Liika hyveellisyys tekee sydämen katkeraksi, eikä katkera sydän tunne uhrautumisen iloa. Seuratkaa siis omaa lakianne. Minä seuraan omaani.
»He tekivät niin ja tunsivat voivansa erinomaisesti. Minun sensijaan ei ollut hyvä olla. Olin jälleen yksin ja murheissani, vieläpä yksinäisempi ja murheellisempi kuin koskaan ennen.
»Oli vieläkin eräs, jolla ei ollut hyvä olla: isä. Hän oli huomannut, ettei häneen nähden pitänyt paikkaansa romanialainen sananparsi: se, joka syntyy kissasta, syö hiiriä. Hänen ensimmäinen toimenpiteensä Kiran ja Cosman riehunnan jälkeen oli etsiä ensinmainitulle vakavaluontoinen aviomies. Mitä meihin tuli, teki hän vieläkin paremmin: hän asetti meidät viranomaisten valvonnan alaisiksi. Kaunis tulevaisuus kolmelle kapinoitsijalle, jotka tahtoivat nousta voimakkaita vastaan!
»Minä panin käsivarteni ristiin pakon edessä. Ei enää mitään mahdollisuutta sitoa haavoja. Onnettomat tulivat 'hyvän Eliaan' luo kertomaan vaivoistaan ja pyytämään apua eikä Elias voinut antaa heille muuta kuin leivänmurusia. Paha isännöi kaikkialla kurjimmasta palkkasoturista sfetniciin saakka. Tähdetön yö. Pimeys täynnä voihketta…
»Sain tuntea kuinka onnetonta oli, etten ollut isäni kaltainen. Olin kurjempi kuin päivätyössä raatavat orjat. Heillä oli kullakin oma kärsimyksensä kannettavanaan: minä kärsin heidän kaikkien puolesta. Ja minulla oli sisar, joka vuodatti kyyneleitä kuullessaan kerrottavan surusta. Ja veli, joka tyhjensi taskunsa sorretun vapiseviin käsiin. Toisen koko elämä olivat Aasian kankaat, toisella oli povessaan maakunnan kaikkien orhien kuume.
»Niin, on mahdoton hoivailla toisia, kun itsellään on suuria haavoja hoideltavana. Mutta eräänä päivänä ajos puhkesi. Cosma tuli luokseni ja sanoi:
— Elias, hyökätkäämme isän kimppuun ja anastakaamme kaikki hänen kultansa! Tahdotko? Kira tahtoo.
— Tahdonpa niinkin, Cosma, mutta mitä teemme tuolla kullalla? Elättääkö naikkosia, jotka synnyttävät maailmaan uusia verotyöläisiä? Ostaako Aasian kankaita? Tipahduttaa almu sinne tänne? Ja hankkia Zapciu niskaamme? Tuollaisesta olen saanut kyllikseni.
— Ei, Elias, emme tee mitään sellaista. Minäkin olen saanut siitä kyliäni. Ja Kira samoin. Isä tahtoo naittaa hänet kurjalle vaununtekijälle, jonka sydän on kova kuin ebenpuu. Ruvetkaamme kaikki heitukoiksi! Kostamme loukattujen puolesta! Ja elämme vapaina siihen saakka, kunnes riipumme hirsipuussa. Tahdotko, Elias? Minulla on kymmenen miestä valmiina seuraamaan meitä.
»Suostuin. Me syleilimme toisiamme, suutelimme toistemme kauniita, mustia partoja. Mutta en ollut yhtä mieltä siihen nähden, että Kira seuraisi meitä. Hänen oli jäätävä kaupunkiin ja saatettava tietoomme vihollisen aikeet. Sovittiin niin.