— Poika parka! Surkuttelen sinua, mutta en voi asiaa auttaa, sanoi hän lopuksi.
»Tämä korkean herran suvaitsevaisuus, tämä ylemmän sääli sai halveksumiseni inhimillistä roistomaisuutta kohtaan kohoamaan äärimmilleen. Minä vastasin:
— Niin, tahdoin sitoa sinut ja kuljettaa sinut Cosman eteen, mutta sellaista voi tehdä vain vapaiden miesten eikä orjien avulla!
»Ja hänen tyyneytensä raivostuttamana sieppasin kaksi pistoolia salongin seinältä, jossa olimme, ja syöksyin ikkunaan ampuakseni pihassa olevaan orjalaumaan. Arkontti esti sen ja sanoi hymyillen:
— Mitä aiot tehdä? Peloittaako heitä? Siihen ei tarvita tuliaseita.
Katsohan!
»Minä katsoin. Hän otti kullalla kirjaillun fetsinsä, pisti sen sisään pienen lasikuulan ja linkosi sen keskelle orjajoukkoa. Fetsin putoaminen pihamaalle teki saman vaikutuksen kuin pommi: kaikki peittivät käsin kasvonsa ja pakenivat joka suunnalle. Kuului huutoja:
— Voi meitä! Herra on vihoissaan!
— Siinä näet, sanoi ikkunaverhojen takana piileksivä arkontti. Olennot, joiden avulla tahdoit nousta sotaan minua vastaan, eivät ole edes orjia, vaan elukoita! Sellaisia he ovat. »Kaksikymmentätuhatta tynnyrinalaa maata; kaksituhatta sarvipäätä; neljäsataa orjaa». Ne kuuluvat yhteen. Kas, siksi surkuttelin sinua äsken. Se, joka asettautuu elukkalauman etunenään, ei ole johtaja, vaan karjapaimen. Sinähän olet heitukka ja heitukat ovat urhoollisia. Piru periköön heidät kaikki, en heitä rakasta, mutta en voi olla pitämättä heitä arvossa ja pelkäämättä heitä. Kuinka voit luulla minun pelkäävän miehiä, jotka säikähtävät fetsiäni? Totta totisesti, typeryytesi raivostuttaa minua. Jollen tuntisi sinua kohtaan kunnioitusta, jonka olemme velkaa jokaiselle kuolemaa uhmaavalle urholle, heittäisin sinut noiden petojen kynsiin, ja he repisivät sinut kappaleiksi silmänräpäyksessä. Kuule muuan totuus tyrannin suusta: älä vaadi orjia taistelemaan aatteen puolesta! Peloita heitä kuolemalla, ja he kuolevat kaikki! Siihen perustuu Sulttaanin, Vodan ja arkontti Samurakisin koko mahtavuus. Mene nyt majaasi ja odota aikaasi! Se tulee…
»Lähdin nöyryytettynä, ja odotin aikaani. Se tuli, kuten tiedätte, mutta se tuli urhojen tahdosta.
»Senjälkeen olen parantunut siitä haaveesta, että vapaiden miesten ja orjien kohtalot kuuluisivat yhteen. Emme ole kaikki tehdyt samasta taikinasta. Ken kärsii vähemmän ikeestä kuin vapautensa kadottamisesta, hän jääköön kahleisiin: minä en lähde vapauttamaan häntä niistä. Vapautta on puolustettava; enkä tiedä, kumpaa on vihattava ja halveksittava enemmän, sitäkö, joka sortaa vapautta, vai sitä, joka ei uskalla puolustaa sitä.