»Tavatessanne sellaisen papin, soittakaa kuuroille niin paljon kuin haluatte. Ja jos sydämenne teitä siihen kehoittaa, heitukat, niin tehkää työtä miehen avuksi, joka tuskin jaksaa muuta kuin raapaista päätään tarpeen vaatiessa. Olette ehkä apostoleita. Minua ei haluta olla sellainen. Siitä huolimatta näytän teille, ettei minultakaan ole puuttunut halua auttaa sorrettua.»
* * * * *
»Kun oli kulunut vuosi, eikä Cosma ollut antanut elonmerkkiä itsestään eikä tehnyt mitään auttaakseen minua arkontin käsistä, valtasi aivoni hullu tuuma: kylvää kapinan siemen orjien keskuuteen, nostattaa heidät aseisiin, hyökätä yöllä vartioston kimppuun, pistää talo tuleen ja pelastautua metsiin.
»Ajattelin näin: nämä miehet, kuten kurjinkin vetojuhta, pitänevät vapaata elämää orjuutta parempana. He ovat pelkurimaisia, kuten tiedetään, mutta jos heidän etunenäänsä asettuu johtaja, joka yllyttää heitä eteenpäin, niin he marssivat. Minä rupean heidän johtajakseen.
»Ah, mikä kaunis haave! Näin vartioston hävitettynä; palatsin savuavina raunioina; arkontin jaloissani rukoilemassa, että säästäisin hänen henkensä. Koko maan jaloillaan tämän ennenkuulumattoman urotyön vuoksi. Cosman hämmästyneenä, nöyryytettynä. Itseni sankarina nelitoistavuotiaana!
»Tiesin panevani henkeni peliin, mutta tämä vangin elämä korkeitten muurien ympäröimässä hovissa oli sietämätöntä. Haudoin yötä päivää suunnitelmaani, jota aloin pitää elämäni tarkoituksena. Elettyäni kokonaisen viikon kuin kuumeessa minä viimein päätin uskoa aikeeni kahdelle valitulle. He olivat tallirenkejä kuten minäkin, melko ovelia, ei erittäin palvelevaisia, ja he napisivat usein kohtaloaan vastaan. Tunsin heitä kohtaan jonkinlaista ystävyyttä. He olivat ainoat, jotka olivat halukkaasti kuunnelleet rosvotarinoitani. Luulin tuntevani heidät.
»Niinpian kuin he huomasivat, mistä oli kysymys, nuo poloiset ystäväni kalpenivat, heidän kasvonsa venähtivät pitkiksi, heidän säikähtyneet silmänsä karttoivat katsettani. Rohkeampi heistä uskalsi sanoa:
— Se on uhkarohkea yritys… Aikeemme paljastetaan ja meidät hirtetään. Et tunne ihmisiä. Täällä kaikki rukoilevat terveyttä isännälle, joka antaa ruo'an ja huolehtii kaikista. Ei päästä pitkälle miesten kanssa, joiden jokapäiväinen ajatus on tämä: on kovaa olla pahan palveluksessa, mutta voisi olla vieläkin kovempaa jossain muualla!
»Synnynnäisen orjan ajatustapa… Putosin kuin pilvistä, sulkeuduin koppiini ja vajosin epätoivoon.
»Seuraavana päivänä keskipäivällä arkontti kutsutti minut luokseen ja ilmoitti suureksi hämmästyksekseni tietävänsä yrityksestäni: