TIRINEN
Eihän sillä ollut lehmääkään… Ja kun se olisi tuota kahvia myötäänsä latkinut… Siitä se parhaasta päästä suuttui, kun ei saanut mielin määrin juoda kahvia, minulla kun oli arkun avain. Mutta en minä sinulta — jää nyt koetteeksi.
ANNA-MARI
Jopahan minä sinun koetettavaksesi jäisin! Antti-vainajankin aikana oli aivan sama, joinko minä kahvia tai olin juomatta. Aivan sain tehdä oman mieleni mukaan, ei se siitä sanonut hyvää eikä pahaa, enkä minä sitä enempäänsä rupea särpämäänkään.
TIRINEN
No enhän minä nyt sinua tahtoisi valtikoida… saat itse pitää arkun avaimet. Jää pois, ei tässä ole paha olla.
ANNA-MARI (Jo epävarmana.)
Jottako tuota sitte yrittäisi?…
(Itkien.)
Kyllä se Antti-vainaja oli niin hyvänlaatuinen, että tokko tuota enää semmoista saanee. Oikein rakkaudella se minua aina kohteli ja hyvä oli. Kerrankin kun meiltä lammas hukkui kaivoon ja kun minä sitä itkin, niin se otti kaulasta kiinni ja sanoi, että mitä tuosta yhdestä lampaasta itkee. Ja aina se halasi, kun sattui hankala paikka, niin että hyvä sen kanssa oli olla. — Eikä me riidelty. Ei tarvinnut minun kapustaa kovemmalla aseella sitä lyödä, ennenkuin se jo myöntyi.