Pekka. Sinä annat valtakirjan.
Maija. Se on sillälailla, Pekka-rukka, että hyvän hoidon sinä saat, mutta rahoja et hallitse — muista se.
Pekka.(itsekseen). Kyllä minä ne joskus viekkaudella anastan, ollaanhan sovussa siihen asti. (Ääneen.) Pidä sitte rahasi ja huvittele mielesi mukaan.
Maija. Huvittele! Kunhan et itse enemmän huvittelisi, jos vain käsiisi saisit. — — Arvelin vähän äsken, kun puhuit siitä tavaran jakamisesta, että kauvankohan noita riittäisi sulla?
Pekka. Älä siinä nyt intoile, vaan tule syömään.
Maija. Taitaisi pian olla uudestaan jaettava.
Pekka. Tulehan syömään, on hyvää makkaraa.
Maija (tulee syömään). — — Kyllä tuntuu lystiltä, kun ei ole enää syömisestä huolta niinkuin ennen. Ei tuo makkarakaan tunnu enää niin erinomaiselle, kun saanti on helpompi. Voi kun nyt jo tulisi se puku!
Isäntä (tulee pahvilaatikkoa kantaen). Tämä tuotiin teille annettavaksi.
Maija. Voi! Siinä se nyt on se uusi puku.