"Yhdentekevä. Jos minä olisin ollut niin hupsu kuin nerokas ystävämme, että olisin ottanut itseäni viittäkolmatta vuotta nuoremman vaimon, ei hänellä suinkaan olisi 'pikkuserkkua'. Muistattehan tunnetun laulunpätkän?"

"Vallan hyvin", sanoi toinen nauraen, "se palauttaa nuoruusajat.
Kuvittelen olevani vahtisuojassa." Ja hän hyräili:

"Kolm' meit' on puotineitosta, kelpo flikkaa, naurunhaluista — ja kullakin pikkuserkku on, ain' valmis seuranpitohon."

Tämä pahanilkinen vihjaus pani minut hiukan lähemmältä tarkkaamaan saint-cyriläisen suhtautumista serkkuunsa. En huomannut siinä muuta kuin kunnioitusta, sitäkin silmiinpistävämpää, kun siihen liittyi jonkinlainen käytöstavan tuttavallisuus. Molemmat nuoret sinuttelivat toisiaan kuten kaksi lapsuustoveria ainakin. Ortèguessa sen sijaan totesin sydämellisyyttä, joka karkoitti kaikki mustasukkaisuuden otaksumat; tämä itsevaltias mies osasi huonosti salata vähimpiäkään mielentilojaan. Yhtä lämpimäksi kuin hänen aulis ihmisrakkautensa hänet teki niitä kohtaan, joihin hänellä oli mielenkiintoa, yhtä vapaasti hän päästi ilmoille vastenmielisyytensä tottuneena painostamaan omaa persoonallisuuttaan, mihin niin helposti johtuu hänenlaisensa esimies, oikea diktaattori virkatoimissaan.

VII

Tämän hänen luonteenpiirteensä tuntemus sai minut työntymään aivan väärille jäljille tuon "pikku Le Gallicin" käynnin jälkeen — kuten hänen lannionilainen maanmiehensä häntä nimitti. Olin läsnä, kun nuori upseeri astui sairaalaan, Ortèguen työhuoneeseen. Rouva Ortègue oli hänkin siellä. Teimme juuri professorille selkoa eräästä vähäpätöisestä toimiimme kuuluvasta sivuseikasta, joka oli saanut hänet miltei sairaalloisesti kiihdyksiin. Oli kyseessä muuan kloroformilasku, jonka tavaranhankkijat olivat suurentaneet vastoin suullista sopimusta. Tuo kiihtymys tuntui vielä siinä miltei närkästyneessä liikkeessä, millä hän kohotti päätään uuden tulokkaan saapuessa, ja piilipä juuri kuin pistopuheen sala-ivaa hänen ensi sanoissaan:

"Tekö, Ernest?… Sodankäynti käy Teiltä hyvin, vai mitä? Näytättepä tosiaan sellaiselta, jolla on ollut menestystä…"

Tämä kaksimielinen kohteliaisuus tuskin vastasi nuoren luutnantin ulkomuotoa. Joskin hänen sotilaallisista kasvoistaan joka piirrettä myöten, harjaannutetun ruumiin koko ryhdistä huokuikin voimaa, jopa iloa, oli tämän voiman ja ilon lähteellä tyyssijanaan jokin muu seikka kuin terveys. Jo ränsistyneessä puvussaan, vastikään alkaneen soodan ahavoittamana ja vähimmiltäkin liikkeiltään, en tiedä, samalla sekä pingoittuneena että sulavana, hän teki todella sen vaikutuksen, että oli sodan työmies, joka tuli vaaroista ja vaaroihin taaskin palasi. Hänen kirkkaat bretagnelaiset silmäteränsä, väriltään miltei samanlaiset kuin serkkunsa harmaan sinivihreät silmät, liekehtivät. Mutta se liekki ei ollut elämän onnenhehkua, vaan päättäväisen tahdon tulta. Entisen saint-cyriläisen epävarmat, kehittymättömät piirteet olivat kauttaaltaan miehistyneet ja hilliintyneet. Näiden kasvojen yksinkertaisuus ja yhtenäisyys — en tapaa sen oikeampaan osuvaa sanontaa — kertoi ihmisolennosta, joka oli täydelleen sopusoinnussa itsensä kanssa. Le Gallicin otsa oli leveä, nenä kaareva, silmät pitkänomaiset, kulmakarvat suoraviivaiset, suu voimakas ja totinen. Ajellut kasvot lyhyeksi leikatun tukan alapuolella näyttivät entistäänkin vielä koskemattomammilta. Varreltaan keskikokoisena hän oli hahmoltaan niin sotilaallinen, että hänestä miltei virtaili turvallisuutta herättävä tunne.

"Olenhan niin onnellinen, serkku hyvä", hän vastasi Ortèguen kitkeriin sanoihin. "Olen saanut elää loistavia päiviä. Elsassiin tulomme oli perin liikuttava, ja kuinka se miehiimme vaikuttikaan! Ranskalaisia ei tunne, ennenkuin on saanut johtaa heitä tuleen. Se tuli on jo lämmittänyt. Se on lupaavaa. Meille sattui pari tehtävää — en ole oikeutettu Teille sanomaan missä — mutta tuollapahan päin vain — vakavaa ja innostuttavaa!… Jos sitä jatkuu samaa menoa, saatte pian kuulla meidän kulkeneen Reinin yli."

"Ah, kuinka hyvä on kuulla sinun puhuvan noin!" sanoi rouva Ortègue, ja kääntyen taas professorin puoleen: "Näethän, ystäväni, että teet väärin ollessasi pessimistinen."