"Pieni naarmu vain, eikä mitään muuta", vastasi Pedro.
Villi päästi uudelleen riemuhuudon ja laskeutui sitten alas puusta.
Metsästäjät vetivät syvän henkäyksen; hetki oli ollut hyvin arveluttava, joka olisi kyllä pannut heikkohermoisemmat miehet vapisemaan.
Heidän petoksensa ei kuitenkaan vielä ollut täydelleen onnistunut. Intiaanit lienevät edelleenkin epäröineet, koska viimeistä laukausta seurasi juhlallinen hiljaisuus.
"He kyllä mielellään haluaisivat päänahkaamme, mutta eivät uskalla tulla niitä ottamaan", sanoi Pedro.
"Kärsivällisyyttä", vastasi Tom. "Intiaanit ovat kuten korppikotkat, jotka tarttuvat kuolleesen ihmiseen vasta sitte, kun se on alkanut mädäntyä. Silloin vasta päättävät he siihen ryhtyä. — Mutta asettukaamme taas paikoillemme."
Pedro oli tuskin ennättänyt silmäillä ruoistoon, ennenkuin hän kuiskasi: "Nuo heittiöt tulevat."
Nyt nähtiin todellakin yhden intiaanin hitaasti ja epäröiden astuvan alas veteen, koetellakseen siten vihollisen kärsivällisyyttä. Hänen esimerkkiään seurasi toinen intiaani, ja molemmat näyttivät yhä varovaisemmin lähestyvän rantaa. Lopuksi voi kanadalainen nähdä kymmenen samanlaista olentoa, joiden ilkeästi maalattuja kasvoja kuu nyt valaisi.
"Jos oikein tunnen intiaanit, niin kahlaavat ne kaikki perätysten joen poikki. Ota sinä, Francois, tähdätäksesi etumaista, tähtää sinä, Pedro, keskimmäistä, viimeisestä pidän minä huolen. Se saattaa punanahoissa aikaan häiriön, ja meille on siitä se etu, että me olemme hyökkääjinä. Siitä tulee ottelu mies miestä vastaan, mutta minä uskon, että me kumpikin, sinä Pedro ja minä, huolehdimme muista. Sinä, Francois, saat tehtäväksesi mahdollisimman pian ladata pyssyjämme, niin että meillä hätätilassa on aina turvapaikka valmiina."