"Aivan oikein", vastasi kanadalainen, "tuli on vaarallinen vihollinen."
Intiaanien laatima tulensytytin läheni lähenemistään hiljaa, mutta, varmasti Metsästäjät voivat selvään eroittaa pihkaisten puiden räiskeen, ja mustien savupilvien leijaillessa yläilmoissa oli saari ja joen rannat niin kirkkaasti valaistu, että voi selvään eroittaa joka esineen. Saaren puolustajia ei kuitenkaan näkynyt, he makasivat piiloutuneina puunrunkojen alla.
"Siitä saat, intiaanilurjus", sihisi äkkiä Pedro. "Sinä et ainakaan voi kotikylässäsi kertoa, kunniallisen kristityn viimeisestä kuolonkamppauksesta."
Näin sanoen työnsi hän pyssynsä piipun ruoiston läpi, ja samassa luuhistui intiaanisoturi vastaisella rannalla maahan.
"Hyödytön kosto", sanoi Tom nähdessään vihollisen kaatuvan.
Ikäänkuin kiovaerit olisivat halveksineet voitetun vihollisen luoteja, vallitsi rannalla edelleenkin kolkko hiljaisuus eikä ainoatakaan ulvahdusta seurannut kuolevan soturin viimeistä huokausta.
"Hiisi vieköön!" huusi Pedro raivosta mielettömänä. "Kuta useampia noita lurjuksia voin lähettää edelläni paremmille metsästysmaille, sitä levollisemmalla mielellä kuolen."
Ladaten uudelleen pyssynsä, etsi hänen silmänsä kaikkialta molemmilta rannoilta kostonsa uhria.
Sillä välin katseli Tom lakkaamatta tulen sytyttäjää, joka, jos se tarttuisi kiinni pieneen saareen, ehdottomasti sytyttäisi sen tuleen. Hän teki sentähden rohkean päätöksen koettaen hajoittaa tuota sytyttävää lauttaa ennenkuin se tulisi saaren rantaan, jonka kautta vaara olisi saatu vältetyksi. Mutta samassa kun hän seiväs käsissä varustautui hajoittamaan tulensytyttäjän ruohosta tehtyä pohjaa, suhisi luotisade hänen ympärillään, niin että hänen täytyi luopua aikeistaan.
"Nuo lurjukset tahtovat saada meidät elävinä käsiinsä", sanoi hän hiljaa, "mutta me emme vielä ole heidän kynsissään." Ja samassa syöksyi hän salaman nopeudella veteen ja katosi toveriensa näkyvistä.