Entiset. Lange.
Lange (tulee). Luvallanne, herra herttua, anteeksi; minä tulin vain sanomaan, että hät'hätää olen kutsunut kaikki naapurit kokoon, pitämään pikkuista sudenajoa. Ne ovat tuolla ulkona, luvultaan noin neljä tahi viisikymmentä tanakkaa talonpoikaa, ja niiden piikit ja nuijat eivät suinkaan oljista ole. Teillä on, näemme, täällä jotain tekeillä, mutta ei suinkaan herra von Massov'illa ole mitään sitä vastaan, että ensin ryhdymme suden-ajoon. Sillä se rakkari on nyt tullut niin riivatun rohkeaksi, että keskellä valoisata päivää tunkeutuu ihmisten huoneisin, ja pitäähän perheen-isän toki nahkaansa varjella. Eikö totta, herra hovimarsalkki?
Achim (tulee kiireesti, hämmästyneenä sisään). Armollinen herra — — (kuiskaa muutaman sanan Massov'in korvaan).
Massov. Minä tulen, Achim. Tuo talonpoikalurjus vielä kyllä aisoihinsa saadaan. (Heittää uhkaavan silmäyksen Langeen, poistuu arvokkaasti. Achim seuraa).
Bugslaff. Hänen jälkeensä! Minä tahdon lyönnillä vuosikausien häpeän hälle kostaa!
Herttuatar. Seis, poikani! Anna hänen mennä. Hän ei kuitenkaan voi kohtaloaan paeta. Mutta me, voimmeko nyt korkeuden Hallitsiaa hänen armostaan paremmin kiittää, kuin osoittamalla jalomielisyyttä vainoojiamme kohtaan!
(Pihalta kuuluu melua. Ratsastajien kuullaan poistuvan.
Heti sen jälkeen hyökkäävät Henning, Dörte ja Henoch sisään).
Henning. Susi pakeni jo, isäntä. Sen ei enää tehnyt mieli hampaitaankaan irvistää.
Dörte. Ne ovat poissa! Taivaalle kiitos olkoon!
Bugslaff (läheten Langea). Ja sinun uskollisuutesi ja älysi! Min'en voi sua koskaan kylliksi kiittää. Mutta nytpä sun ei enää tarvitsekkaan vierestäni poistua.