Lange. Oikein, junkkeri. Mitä korkeasukuisempi ihminen on, sitä tarkemmin hänen pitää ajatella, että taivahan Tekiä pitää ylhäistä ja alhaista aivan saman arvoisena. No, näettekös, ettehän Te todella olekkaan niin paha, kuin kerrottiin. Jos minä olisin sen ennen tiennyt — lopultakin — —
Bugslaff. Olisit myöntynyt? Oi, hyvä Lange, anna mulle kätesi, — eikö totta, saanhan minä muuttaa sinun luokses, saanhan?
Lange. Junkkeri, junkkeri, sin'et tiedä, mitä pyydät. Vihdoin viimein toki huomaisit tulleesi tuhasta tuleen ja ikävöitsisit takaisin äiti-rouvasi lihapadan ääreen, vaikkapa Massov'in herra sitä pippurillaan höysteleiskin. Saatatko myöskin maata oljilla, istua puulla ja tulla toimeen talonpoikais-ruoalla?
Bugslaff. Oi, pois, pois vain tästä linnasta, jonka ilma minut tukehduttaa, ja jossa joka maljasta myrkkyä juon! Mies, minä luotan sinuun, niinkuin en vielä keneenkään luottanut ole. Min'en sinua tunne, mutta — minusta on — kuin sinä todella tarkoittaisit parastani.
Lange (juhlallisesti). Niin totta, kuin taivahan Herra on mun armollinen tuomarini, sen teen, rakas junkkeri, ja jos sinäkin siitä vakuutettu olet, niin tule — koettakaamme tohtia ruveta toveriksi toisillemme. Minä toivon, ett'emme sitä vast'edes kadu kumpainenkaan. Päätetty!
Bugslaff (antaa kätensä sydämmellisellä ilolla). Eikä nyt enää hetkeäkään — — —
Lange. Minnekkä matka?
Bugslaff. Lanzkeen, vapauteen!
Lange. Sanomatta jäähyväisiä äiti-rouvalle?
Bugslaff (synkästi). Min'en voi; sydämeni on liian täynnä — hänen tähtensä.