Bugslaff. Dörte, armas sulo Dörte — — (kietoo käsivartensa hänen ympärilleen.)
Dörte. Älkää! — Antakaa mun olla, junkkeri. Te ette suinkaan kosi minua, ja ainoastaan huvikkeeksenne, Teidän ruhtinaallinen armonne —
Bugslaff. Mutta jos minä vannon — — —
Dörte. Korvia myöten olevanne rakastunut minuun? Hahaha! Sepä vasta olisikin puhtainta totuutta! Te ette mielestäni näytä juuri hullummalta, mutta min'en pitkinä päivinäni ole nähnyt haukan ja varpusen yhdessä pesää rakentavan. Kun yhtäläiset yhteen liittyy, silloin sovussa ne viihtyy — aivan niinkuin Noakin arkissa.
Bugslaff. Yhtäläiset? Oi, Dörte, mikä onni isälleni siitä, että nai kuninkaan-tyttären? Mieleisensä kauniin, hurskaan talonpoikaistytön kanssa olisi hän elänyt paljon onnellisemmin.
Dörte. Siinäpä se: Äiti-rouvanne on olevinaan korkeampaa sukua eikä siis vertaisensa parina. Minun sananparteni pitää paikkansa.
Bugslaff. Dörte, osoitatko mulle pikkuruisenkaan hyvyyttä?
Dörte (nypiellen rukin ääressä). Miks en? Pitäähän lähimmäistään rakastaa, ja Te olette minun lähimmäiseni, niinkuin Henning'ikin.
Bugslaff. Näetkös, Dörte, isäsi on tehnyt mulle paljon hyvää. Ilman häntä istuisin yhä vielä vankeudessani, kiroten kurjassa velttoudessani mun syntymä-päivääni, ja unohtaisin velvollisuuteni sekä itseäni että tulevaisuuttani kohtaan. Vasta täällä olen tullut huomaamaan, mitä rehellinen päivätyö merkitsee, ja olen tehnyt päätöksen, joka koskee koko elämääni, enkä minä koskaan unhoita, että isäsi on minut siihen johtanut. Mitä olisi, jos minä, vihdoin hallitsiaksi tultuani, sanoisin: Sen ja sen hyvän työn on talonpoika Hans Lange mulle tehnyt, ja nyt minä otan hänen tyttärensä puolisokseni, merkiksi — — —
Dörte. — — että olisitte oikein lapsekas ja ett'ei Teille vain millään muotoa maata ja hallitusta uskottaisi.