Bugslaff. Vereni kiehui, min'en voinut sitä hillitä.
Lange. Hm! Minä olen vain tyhmä talonpoika, mutta olen aina kuullut sanottavan: Joka valtakuntaa ja kansaa hallita aikoo, sen pitää ensin oppia hallitsemaan itseään.
Bugslaff. Älä mua toru, vanhus. Nähdä hänen kasvonsa, on sielulleni myrkkyä — (itseks.) nuo veriviholliseni kasvot, joiden tähden äitini omaa puolisoaan — — —
Lange. Vai niin? Ja tuo suloinen syötti — puolalainen hovi suloisine naisineen — antoi äsken sille myrkylle mesileivän ma'un, junkkeri, he?
Bugslaff (hämmennyksissään). Lange-isä —
Lange. No, sehän ihmisellistä. Olihan Hans Langekin aikoinaan nuori ja pyrkieli "makeaan veteen". Ja Te, kuin olette syntynyt prinssinä, Te saitte sen jo veressä. Mutta nyt — isä-herranne — — —
Bugslaff. Minä lähden hänen luokseen Wolgast'iin.
Lange. Hiljaa, poikani; tien sinne voipi herra von Massov salvata Teiltä. Ja vaikkapa sinne yksin pääsisittekin, pienipä hyöty isä-herrallenne Teistä. Mutta kuinka olisi, jos veisitte hälle vähän seuraa?
Bugslaff. Mitä tarkoitat?
Lange. Maata minä tarkoitan, koko Itä-Pommeria, tai ainakin kelpo lohkoa siitä; kaikkia, joilla rehellisyyttä on, ja jotka todelliselle hallitsialleen uskolliset ovat.