Putkammer. Etikka tulee jälestäpäin!
Devitz. Eipä hullummaksi. Min'en ole koskaan oikein luottanut tuohon Evald'iin.
Putkammer. Mutta mitäs nyt on tehtävä?
Krokov. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen: Hevonen tallista, satula selkään ja matkalle. Ennenkuin minä tunnustan herttuattaren, piti sanomani, tuon konnamaisen matelian, tuon Massov'in — ennen minä — — —
Devitz (nousten vaivaloisesti). Veljen-sydän, ota minut mukaasi! Min'en, Jumal' avita, pääse omin neuvoin satulaan. Sinun pitää nuorilla köyttää minut hevosen selkään.
Putkammer. Entä toiset?
Devitz. Ne eivät ainakaan ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua löydä konin selkään.
Krokov. Maatkoot he, tehkööt mitä tahansa. Kun me kiirehin ratsastamme naapuristoon ja saamme kylliksi joukkoa, jotta voimme käydä tuota kirottua koirankuonolaista vastaan, saapi Zastrov, Zitzevitz ja Gerdt Manteufel olla ketun kanssa luolassa — heistä ei mitään vahinkoa, kun toiset vain ovat Bugslaff'in puolella. (Menossa).
Devitz. Missä poikonen nyt oleksii?
Krokov. Eräässä maa-kylässä, Joachim-veikko. Kyllä hän jo ilmoittaa itsensä. Ja vaikka hän, kiitos hänen hovimestarilleen, olisi kymmentä vertaa kelvottomampi heittiö, — minä olen kunnon pommerilainen, ja te olette myöskin, ja se on konna, ken ei Bugslaff'ia puolusta, sillä (mennessään oven ohitse, josta Massov ulos meni, puhuu sinnepäin) olkoon hän valtioviisas tai ei — herttua hän on kuitenkin! (Viepi Devitz'in ulos, Pulkammer meni jo edellä).