Achim. Sinä olet kavaltaja.
Lange. Mahdollista kyllä, herra päämies. Mutta sitä en ole tähän saakka tiennyt.
Achim. Sinun pitää ratsastaa kanssamme Malchov'iin ja sieltä Rügenvaldeen, maan ruhtinattarelle teoistasi tiliä tekemään.
Lange. Kyllä vaan, herra päämies. Minä olen itsekkin jo monta aikaa halunnut puhua sanasen rouva herttuattaren kanssa.
Achim (kahdelle sotamiehelle). Sitokaa hänen kätensä. Philip ottakoon hänet eteensä hevosen selkään.
Dörte. Isä (Bugslaff liikuttaikse äkkiä).
Lange. Olkaa huoletta, lapset! (painolla) Niinkuin sanottu, sotapetoksia pitää olla, eikä niitä tarvitse itse herttuankaan hävetä. — Annappas, Dörte, mulle joku lakin-tapainen myöskin. Kas niin! Ja sitokaa nyt käteni sukkelaan, ennenkuin ennätän vääntää niskat nurin tuolta kirotulta konnalta! (Henning seisoo vakaana). Kahlehtikaa vain sekin jonnekkin nurkkaan; se on suurin roisto ja valehtelia, se — — —
Achim. Ei mitään soimauksia! Henning, minä jään sulle suureen kiitollisuuden-velkaan. (Langelle) Nyt pois, lurjus!
Lange. No, äiti, pitäkää vaaria talosta. Luultavasti päästetään minut piankin irti. Nuori herttuani (kovemmin) ei toki jättäne mua vanki-luolaan mätänemään; onhan vielä muitakin kunnon pommerilaisia, jotka auttavat häntä rutistamaan tuota, jumal'auta meitä, tuota Massov'ia.
Achim (työntää häntä ulos). Ole varoillas, jos henkes on sulle rakas!