Henoch. Taivas suojelkoon ja varjelkoon — — —
Neljäs kohtaus.
Lange. Henoch. Dörte (menee askaroimaan takan ääreen. Kolkutetaan. Langen lausuttua "sisään!", tulee) Bugslaff ja Henning (molemmat sota-asussa, Henning'illä suuri, kahdenkäden käytettävä miekka olkapäillä).
Bugslaff. Hyvää päivää, Lange-isä. Kuinka jaksat, Dörte? Kas, Henoch-ystävämmekin (estää Henochia, kun tämä aikoo suudella hänen sota-takkinsa palletta). Niin, Lange-isä, nyt olen jälleen armahassa Lanzkessani, parahimpien ystävieni luona.
Lange (suurella nöyryydellä). Liian suuri kunnia, armollisin herra herttua, liian suuri!
Bugslaff. Loruja, Lange-isä! Min'en saattanut olla ratsastamatta täyttä laukkaa taistelo-tanterelta tänne, sillä minä tiesin teitä huvittavan nähdä mua voittajana jälleen. Ja samassa sanon jäähyväisenikin vähäksi aikaa, sillä minä kiiruhdan kostamaan rakkaan isäni kuoleman Pommerin vihollisille. Myöskin olisi mulla yksi pyyntö.
Lange. Armollisin herra herttua ei pyydä, vaan käskee, ja mitä halpa talonpoika vain saattaa ja voipi — — —
Bugslaff. Vai niin, siis kaikkein ensiksi käsken sinun jättämään pois nuo koru-puheet ja kaunistukset, vanha ystäväni, ja puhelemaan kanssani, kuin ennenkin. Mutta pyyntöni koskee oikeastaan Dörteä. Suotko Henning'in vielä vähäks' aikaa minulle? Hän luulee, näet, Lange-isä, työn, jonka hän minun luonani tappo-tanterella oppii, olevan kaikkein enimmän mielensämukaista, ja te voitte olla ilman hänettä helpommin, kuin minä. Jos sentähden häänne vielä voisi pikkusen aikaa odottaa — — —
Dörte. Minulla ei ainakaan ole kiirettä, eikä olisi ollenkaan vahingoksi, että hän tulisi sodasta vähän ihmismäisempänä, kuin sinne lähtee. Eikä isäkään vielä ole suostumustaan antanut.
Lange. No, mitä tuo hupakko nyt jälleen lörpöttelee? Etkö tiedä, että puhuttelet maamme hallitsiaa, ja kun hän jotain tahtoo, on halvan talonpojan pitäminen suunsa kiini?