Bugslaff (katsoo häneen pitkään). Lange-isä! — — (Viittaa toisia menemään ulos, kun ovat kahdenkesken, lähestyy Langea). Olimpa vähällä unohtaa, Lange-isä: Me emme viime aikoina ole olleet oikein hyvät toisillemme. Mutta me olimme kiihoissamme kumpainenkin; unohda se ja anna kaikki välillämme olla entisellään.
Lange. Entisellään? Ee-e', herra herttua, eihän se nyt enää tahdo oikein lyödä lukkoon, sillä kaikella on aikansa. Mutta minulle on mieluista, että tänään saan alamaisimmasti pyytää anteeksi tuhmuuksiani. Talonpoika pysyy talonpoikana, armollinen herra, ja orjantappura-pensaista ette korjaa viini-rypäleitä; ja kun en minä saa sitä päästäni, että Teidän ja rouva herttuattaren välillä — — —
Bugslaff. Äitini! Joko tiedät hänen kadonneen?
Lange. Mitä sanotte?! Kadonneen?
Bugslaff. Minä luulin hänen vihdoin sinulle ilmoittaneen salaisuutensa. Sillä ei kukaan kaupungissa ole nähnyt häntä. On aivan, kuin olisi hän loihdittu näkymättömiin.
Lange. No, eihän nyt kummempaa! Minä olen tähän saakka luullut kaikkien loihtimisien olevan pelkkää hullutusta, mutta nythän niitä saattaa ihan käsin tunnustella!
Bugslaff. Ei siis täälläkään mitään tietoja? Kun ajattelen, Lange-isä, että hän mahdollisesti on jollain tavoin itsensä — — —!
Lange. Taivas varjelkoon, armollinen herra. Mutta toden totta — jos hän tosiaankin on kadonnut — — —
Bugslaff. Luuletko sinä hänen, toivotonna minun kovista, kiivaista sanoistani, — — —
Lange. Minäkö, armollinen herra? Min'en luule mitään.